Suomalaisvahti selättämässä vaikeudet – nousemassa NHL-seuran ykköstorjujaksi
Calgary Flamesin maalivahti Karri Rämö on saanut juonen päästä kiinni h-hetkellä.
Pudotuspeleihin mielivä Flames on toistaiseksi kiinni playoff-paikassa. Kauden jatkuminen runkosarjan jälkeen on kaikkea muuta kuin varmaa, sillä Los Angeles Kings on viivan alla vain pisteen perässä.
Viime aikoina Rämö on esiintynyt Flamesin maalilla vakuuttavammin kuin virkaveli Jonas Hiller. 12 viime ottelusta Rämö on ollut aloittava vahti yhdeksän kertaa.
– Olen halunnut tätä koko vuoden. Haluan olla pelaava maalivahti. Juuri nyt haluan voittaa ja päästä pudotuspeleihin, joten täytyy pelata hyvin, Rämö sanoo Calgary Sunille.
Hiller kantoi pitkään ykköstorjujan viittaa, mutta viime aikoina valmennus on luottanut enemään suomalaiseen.
– Olemme menneet koko vuoden maalaisjärjellä, vaistoihin luottaen. Rämö tai Hiller voivat voittaa meille pelejä joka ilta ja se on hyvä ongelma, päävalmentaja Bob Hartley muotoilee.
Rämön sopimus umpeutuu kuluvan kauden päätteeksi. Miehen mukaan tilanne ei tuo hänelle paineita onnistumisen pakosta.
– En oikeastaan ajattele sitä. Minun täytyy vain voittaa otteluita, antaa mahdollisuus voittoon ja pysäyttää kiekko. Kaikki muu tapahtuu itsestään, Rämö toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n