SaiPa-luotsi harmitteli: ”Tehtiin juuri niitä virheitä mitä Kärppiä vastaan ei ole varaa tehdä”
Kuva: Juha Tamminen
OULU. Kärppien ja SaiPan välinen puolivälieräsarja lähti käyntiin perjantaina oululaisjoukkueen vahvoissa merkeissä, sillä avausottelu päättyi isäntien hyväksi 4-2.
Ratkaisun avaimia tuli esille jo heti pelin alussa, kun Kärpät hallitsi vahvasti ensimmäistä erää ja karkasi parhaimmillaan jo 3-0-johtoon.
Heikkoa alkua SaiPan päävalmentaja Pekka Tirkkonen harmittelikin kovasti kamppailun jälkeen.
– Ei pelattu siinä todellakaan hyvin, vaan tehtiin juuri niitä virheitä mitä Kärppiä vastaan ei ole varaa tehdä. Päästettiin heidät aivan turhaan karkumatkalle ja johtoasemassa he kuitenkin pelaavat hyvin, Tirkkonen kävi läpi.
Positiivisempaa antia oli se, että SaiPa pystyi selvästi parantamaan otteitaan pelin edetessä.
– Lopussa saatiin kiriä aikaiseksi ja päästiin maalin päähän. Olihan siinä vielä paikkoja pistää peli tasoihinkin. Mutta huomista ajatellen pitää ehdottomasti puolustamista parantaa. Sitä pitää tehdä rohkeammin ja kovemmin, Tirkkonen näki.
– Pikkuisen arasteltiin sellaista kamppailupelaamista ja jätettiin tilanteita hieman välistä. Sillä tavalla ei oltu heti pelin ytimessä. Huomenna se pitää saada paremmaksi.
– Kunnolla käsijarrut ja kaikki pois päältä. Heti peliin sisään ja kiinni.
Paljon SaiPan kohdalla kysymykset kääntyvät Jussi Markkasen tilanteeseen, sillä kokenut ykkösvahti oli kokonaan sivussa perjantain puolivälieräavauksesta.
Hänen kohdallaan tilannetta tarkistellaan lauantaina, mutta mitään varmuutta siitä, että onko Markkanen lauantaina mukana, ei ole tässä vaiheessa.
Samalla auki ovat muun muassa kokoonpanomuutokset. Perjantain pelissä varsinkin ykköstykki Dave Spina oli pienemmällä vastuulla ja istui lopussa jopa viltissä, kun SaiPa haki tasoitusta.
– Katsotaan ja mietitään niitä kokoonpanomuutoksia tässä illan mittaan. Huomenna sitten nähdään.
SaiPa ja Kärpät kohtaavat heti lauantaina, kun kiekko tippuu jäähän kello 17:00.
Lue lisää:
Jalkapuntti vahvan aloituksen takana Kärppien ratkaisijalla – ”Kun kroppa ei toiminut, ei toiminut pääkään”
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n