Minnesotalle tärkeä voitto pudotuspelipaikkojen kannalta – Mikael Granlundille kaksi alustusta
Tiukkaa kisaa pudotuspeleihin pääsystä käyvä onnistui vääntämään voittomaalikilpailussa tärkeän voiton, kun se kaatoi Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisen yön NHL-kierroksella Ottawa Senatorsin.
Varsinaisen peliajan jälkeen kamppailu oli 2-2, mutta lopulta voittomaalikilpailu kääntyi Wildin eduksi Charlie Coylen onnistumisella.
Täten loppulukemat olivat Wildille 3-2.
Suomalaisista Mikael Granlund oli näkyvä hahmo, kun hän oli alustamassa molempia Matt Dumban osumia.
Voiton myötä Wildilla on nyt kasassa 62 ottelusta 73 pistettä, millä irtoaa toinen villi kortti -paikka lännessä.
Viimeisistä seitsemästä ottelusta Wild on voittanut kuusi.
- Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
- Suru-uutinen: MM-kisoissa pelannut maajoukkuehyökkääjä kuoli 31-vuotiaana
- Lähde: Euroopan huippuseura kaappasi kaksi Liiga-tähteä!
- MM-kultaleijona lopettaa mittavan pelaajauransa!
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Leijonien MM-joukkue julki – mukana neljä pelaajaa NHL:stä
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Kiekko-Espoo iski pöytään ison sopimuksen!
- Discovery: Juuse Saros teki päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Nousijat selvillä – nämä maat selvittivät tiensä MM-kisoihin ensi vuodeksi
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen