Mikko Rantanen ottaa kaiken irti Leijonat-komennuksesta: ”Kaikki peliin, niin jää paras kuva”
Suomen jääkiekkomaajoukkue on aloittanut valmistautumisensa kevään MM-kisoja varten. Ensimmäinen ottelu on ohjelmassa aprillipäivänä Sveitsiä vastaan.
Yksi suomalaisen jääkiekon tämän kauden suurimmista komeetoista ja Leijonien ensikertalainen, TPS:n Mikko Rantanen ei vielä tiedä, pääseekö hän tekemään A-maajoukkuedebyyttinsä huomenna vai joutuuko hän odottamaan huhtikuun kolmatta päivää ja leiriviikon toista ottelua.
Alle 20-vuotiaiden MM-kisoista lähtien hyvin pelannut Rantanen on matkassa ennakkoluulottomalla asenteella.
– Pitää olla henkisesti valmis. Olen ensimmäistä kertaa mukana, joten ei ole tarvinnut erityisesti valmistella mitään tai miettiä asioita sen enempää. Kaikissa tilanteissa on laitettava kaikki peliin. Siten minusta jää paras kuva kaikille, jotka minua seuraavat, sanoo SuomiKiekko-sivuston Sveitsistä tavoittama Rantanen.
Nuori mies ei ole suuremmin jännittänyt miesten maajoukkueilmapiiriä.
– Silloin, kun tapasin ensimmäistä kertaa heitä, joita en ollut tavannut aiemmin, niin silloin oli pieniä perhosia vatsassa, mutta se kai kuuluu asiaan, hän pohtii.
Mikko Rantasen laajempi haastattelu luvassa SuomiKiekko-sivustolla lähipäivinä.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Maisema vaihtuu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- NHL:n pudotuspeleissä tehtiin ennätys, jota tuskin rikotaan koskaan – näin kävi Leijonien potentiaalisille NHL-avuille
- Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
- Suru-uutinen: MM-kisoissa pelannut maajoukkuehyökkääjä kuoli 31-vuotiaana
- Lähde: Euroopan huippuseura kaappasi kaksi Liiga-tähteä!
- MM-kultaleijona lopettaa mittavan pelaajauransa!
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Leijonien MM-joukkue julki – mukana neljä pelaajaa NHL:stä
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen