Jatkuuko Mestiksen suurseuran erikoinen kirous myös pudotuspeleissä?
Kuva: Ilari Isotalo
Runkosarjan voittanut Jukurit on pelannut pitkin kautta varsin hyvää kiekkoa, mikä ilmenee myös tuloksesta pitkän runkosarjan jälkeen.
Pudotuspelivastus ensimmäisellä kierroksella (KeuPa) voisi olla joukkueelle kuitenkin myös helpompi.
Ensimmäisessä ottelussa Mikkelissä 0-3 hävinnyt keuruulaisryhmä on tuonut tällä kaudella nimittäin yllättäviä vaikeuksia Jukureille.
KeuPa HT on nimittäin voittanut kotonaan kaikki joukkueiden kolme kohtaamista. Keuruusta on muodostunut tämän kauden aikana melkoinen mörkö mikkeliläisille.
Avausvoiton jälkeen Jukurien päävalmentaja Antti Pennanen näki parantamisen varaa olevan vielä melkoisesti.
– Maalit helpottivat meidän henkistä tilaa, mutta ei me voida olla tyytyväisiä tähän suoritukseen. Otettiin tänään momentumista kaikki irti ja hyvä näin, tulokseen olen tyytyväinen, käskijä luonnehti kommentoi ottelun jälkeen.
Miten joukkueen Keuruun matkan käy perjantaina? Ottelu alkaa klo 18.30. Kaikki illan ottelut näet livenä täältä.
Sarjojen tilanteet ennen perjantaita:
Jukurit-KeuPa voitot 1-0
KooKoo-SaPKo voitot 1-0
TUTO-LeKi voitot 0-1
Hokki-JYP-Akatemia 1-0
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan