Hurja maratonottelu vei maalivahdilta kaikki voimat – ”Päässä humisee”
Kuva: Ilari Isotalo
Kajaanin Hokin ja Mikkelin Jukureiden välinen välieräottelu vei pelaajista mehut.
Mestiksen välieräottelussa tehtiin Suomen ennätys. Ottelu kesti ennätykselliset 151 minuuttia ja 31 sekuntia, eli noin kahden ja puolen jääkiekkopelin verran. (uutinen)
Hokin maalia koko ottelun vartioinut Antti Lehtonen oli maratonottelun jälkeen rättiväsynyt, eikä muistanut kaikkia ottelun tapahtumia.
– Ei tätä kyllä käsitä, oli tämä semmosta leikkiä. Kyllä olen nyt aivan poikki. Päässä ihan humisee, Lehtonen päivittelee Hokin verkkosivuilla.
Pelitapahtuma kesti alku- ja loppuverryttelyineen noin kahdeksan tuntia.
– Kyllä se alkaa kropassa tuntua, kun pelaa melkein kolme peliä putkeen. Eniten tässä on kuitenkin pää sekaisin, Lehtonen toteaa.
Tankkaus oli oleellinen osa suorituksesta selviytymistä. Lehtonen söi tasaisin väliajoin ja joi ottelun aikana jopa kymmenen litraa nestettä.
– Kyllä mä join ainakin 11 pulloa urheilujuomaa ja pari pulloa vettä. Sitten lisäksi söin erätauoilla geeliä, sokeripaloja ja banaania. En kyllä edes tarkkaan muista mitä söin, Lehtonen tunnustaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n