HIFK-laituri Joonas Rask: ” Kuulostaa fraasilta, mutta jokainen tilanne merkitsee”
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK:n laitahyökkääjä Joonas Rask nautti pudotuspelien ensimmäisen kierroksen avausottelusta Ilvestä vastaan. Ottelu oli vauhdikas ja kuuma. Nokkapokkia oli usean tilanteen jälkeen.
– Peli itsessään varmasti teki siitä kuuman. Siellä tapahtui sellaisia asioita, että tunteet kuumenivat. Sehän kuuluu tähän. Yleisökin varmasti tykkäsi, Rask kertasi ottelua SuomiKiekko-sivustolle.
Sarja on katkolla tänään HIFK:lle kello 17 alkavassa ottelussa.
– Varmaan samat asiat ratkaisevat kuin ensimmäisessäkin pelissä. Kiekko pomppi huonosti, ja vastustaja pääsi yksin läpi. Kun emme anna tuommoisia yhtään, ja pidämme heidät pois ykkösmaalintekosektorilta, ja itse teemme paikoista maalit, niin se ratkaisee, Rask tuumii.
Raskilla on aiempaa pudotuspelikokemusta sekä Ilveksestä että Jokereista. Hän oli myös Ilveksen mukana kevään 2012 putoamiskarsinnoissa. Hän ei ole kertaakaan ollut playoff-sarjan voittaneessa joukkueessa.
– En itse ole pudotuspelejä paljon pelannut, mutta ainahan peli kovenee. Jokainen pieni asia ratkaisee. Kuulostaa fraasilta, mutta niinhän se on. Jokainen tilanne ja voitto merkitsevät. Se nostaa jokaisen tasoa, Rask sanoi.
Rask ei ainakaan avausottelussa tuntenut pudotuspeliottelun tuomaa lisäjännitystä.
– Ajattelen niin, että tässä pystyy lisäämään omaa halua ratkaista. En ole ottamassa mitään stressiä siitä, että nyt on tärkeä paikka. Se vaan lisää keskittymistä.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!