Perjantain Ruotsin ja Leijonien välinen EHT-ottelu Västeråsissa kääntyi lopulta melkoiseksi farssiksi, kun kaukalossa jäähän tuli niin pahoja reikiä ja railoja, että ottelu päätettiin lopulta keskeyttää, eikä sitä jatkettu enää.

Heti ensimmäisen erätauon jälkeen pelaajat kommennettiin takaisin pukuhuoneisiin, kun jään toisella puolella ilmeni iso reikä jäässä. Sitä paikattiin tovi, jonka jälkeen peliä pystyttiin hetken jatkamaan. Railoja tuli kuitenkin edelleen esille, minkä jälkeen molemmat joukkueet eivät enää halunneet pelata heikoissa olosuhteissa.

Järjestäjillä oli toisenlainen kanta, mutta lopulta peli päätettiin keskeyttää toisessa erässä Leijonien oltua 1-0-johdossa Janne Pesosen osumalla.

Tapaus ei ollut ensimmäinen, sillä niin viime keväänä harjoitusottelussa Norjaa vastaan kuin myös tammikuussa Mestarien liigan eli CHL:n ottelu Frölundan ja Kärppien välillä olivat olleet samanlaisia vääntöjä jääfarssien kanssa. Ruotsin leiristä asiaa pahoiteltiinkin lujasti.

– Pitää pyytää anteeksi Suomen joukkueelta, liitolta ja faneilta, joita oli paljon täällä. Tälläistä ei saa sattua, Ruotsin jääkiekkoliiton pääsihteeri Tommy Boustedt sanoi Expressenille tapahtuneen jälkeen.

– Tätä on tapahtunut nyt liian monta kertaa ja tälläista ei saa tapahtua. Meillä on faneja, tv-sopimuksia, sponsoreita ja vielä pelaajia, jotka ovat tulleet niinkin kaukaa kuin Vladivostokista asti, Ruotsin joukkueen päävalmentaja Pär Mårts puolestaan häpesi.

Nyt Ruotsin liitto tutkii, että miten lipuista maksaneiden katsojien suhteen toimitaan. Rahojen palauttaminen on hyvin todennäköinen vaihtoehto.

Ruotsi ja Suomi kohtaavat Tukholmassa Globenissa sunnuntaina toisessa EHT-ottelussa.