Mikä maajoukkuetauko? Tapparan leirissä ei lomaa vietetty
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Tapparan joukkue ei viettänyt sen pidempää lomaa, kun Liiga jäi viime tiistaina vajaan viikon pituiselle maajoukkuetauolle.
Tappara pelasi edellisen ottelunsa reilu viikko sitten lauantaina, kun se jäi Lukon jyrän alle häviten peräti 5-0.
Tappiosta ei tamperelaisten leirissä päästy yli lepäämällä – päinvastoin. Joukkue harjoitteli läpi viikon valmistautuen tiistai-illan otteluun Vaasan Sportia vastaan.
– Tuossa oli viikko aikaa (toipua Lukko-ottelusta) ja treenasimme koko viikon. Viikonloppu oli vapaa, Tapparan tämän kauden toiseksi paras pistemies Pekka Jormakka naureskeli SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.
Jormakka, 24, ei ollut näreissään siitä, että tamperelaisjoukkue harjoitteli lähes koko maajoukkuetauon ajan lomailun sijaan.
– Se todettiin viime tauolla hyväksi, siitä lähti silloin hyvä voittoputki. Yritettiin nytkin jatkaa samalla kaavalla, saa nähdä miten käy, Jormakka sanoi.
– Kyllähän sen nyt tietenkin aina tietää, että miten paljon muilla joukkueilla on vapaata. Ihan hyvä että treenataan, ollaan ainakin kunnossa sitten keväällä.
Tiistain ottelu Sportia vastaan on aiempien tulosten valossa tasainen. Tappara voitti joukkueiden avauskohtaamisen, mutta vaasalaiset veivät pistepotin puolestaan toisessa ottelussa.
Myös Jormakka odottaa tiistain ottelusta tasaista ja kovaa kamppailua.
– Sport on pelannut viime aikoina tosi hyvin. Nyt on tärkeitä pisteitä jaossa. Kyllä siinä kaikki peliin laitetaan, että voitto tulisi. Kyllä Sporttikin saa tehdä kovan työn, että saa meiltä Tampereelta vietyä pisteet, Jormakka sanoo.
Tappara on Liigassa seitsemäntenä 73 pisteellä. Eroa kuudentena olevaan Espoo Bluesiin on vain kaksi pistettä.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!