Uutista (linkki) Slovan Bratislavan lähdöstä KHL:stä ei voi pitää missään mielessä jättiyllätyksenä. Pirteän avauskauden jälkeen joukkue on lähinnä taistellut olemassaolostaan sarjan tyvipäässä.

Viimeistään tämä kausi on osoittanut sen. Energisen syksyn jälkeen ryhmä on valunut koko läntisen konferenssin hännille.

Suurimmat ongelmat ovat ilmenneet silti kaukalon ulkopuolella. Palkat ovat olleet pitkin kautta eri lähteiden mukaan myöhässä, eikä joukkueen tulevaisuudesta ole ollut mitään varmuutta koko kauden aikana.

[nosto tasoitus=”oikea”]Kun joukkuemäärää on nostettu ilman järkeä, on puusta löytynyt läjäpäin mätiä omenoita.
[/nosto]Se on näkynyt samalla joukkueen kokoonpanossa. Slovan ei ole koko kolmen kauden aikana pullistellut tähdillä, mistä tämä kausi on ollut kärkkäin esimerkki.

Petri Matikainen on joutunut taistelemaan joukkueensa kanssa käytönnössä väärässä sarjassa läpi talven.

Samalla Slovanin uutinen on toivottavasti ennen kaikkea merkki siitä, että KHL:ssä aletaan hiljalleen löytää järkeä joukkuepolitiikkaan.

Yleistyneet uutiset eri joukkueiden talousongelmista ovat paljastaneet viimeistään tällä kaudella sarjan suurimmat pulmat.

KHL on kasvattanut ison puun ilman mitään kaitsentaa.

Kun joukkuemäärää on nostettu ilman järkeä, on puusta löytynyt läjäpäin mätiä omenoita.

KHL on tarjonnut osalle joukkueista starttirahaa, jonka on ajateltu auttavan eri seurat jaloilleen.

Käytännössä temppu on kuitenkin harvoin toiminut. Se on johtanut lähinnä siihen, että osaa ryhmistä on pidetty väkisin hengissä ilman mitään toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Slovan ei ole ollut ongelmansa kanssa yksin. Huhut muun muassa Atlantin ja Jugran huolista on seurausta jostain.

Mikäli KHL haluaa olla koskaan uskottava suursarja, pitää sen päästä nyt näistä homehtuneista hedelmistään eroon.

Katseet länteen?

KHL:n tulevaisuuden suunnitelmista on läpi talven tihkunut erilaisia tietoja. Toisaalta sarja haluaisi panostaa Venäjän suuntaan, toisaalta länteen.

Sarjan kasvattamisessa täytyisi sijainnin sijaan katsoa enemmän talouspuolta. Saksasta ja Itävallasta löytyy isoja markkinoita, mutta ennen kaikkea seuroja, jotka pystyisivät halutessaan lähteä kasvattamaan budjettiaan.

Hyvänä esimerkkinä toimii Salzburgin joukkue, joka on kasattu Red Bullin energiajuomilla myydyillä miljoonilla.

Joukkue olisi taloudellisesti sekä maantieteellisesti onnistunut valloitus KHL:lle. Samalla se olisi uskottava lisä myös venäläisten miljonäärien hiekkalaatikolle.

Mikäli KHL haluaa eroon mielikuvasta venäläispohattojen harrastuksena, olisi itävaltalaisen kollegan kutsuminen kemuihin onnistunut lisä niin taloudellisesti kuin imagollisestikin.

Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo