Liigan tämän hetken kuumin joukkue löytyy Espoosta. Blues on kahdeksan ottelun voittoputkessa, jonka viimeinen etappi oli Tapparan kaataminen lauantaina voittomaalikilpailun jälkeen. Kuvaavaa oli, että Blues nousi ottelun viimeisessä erässä kahden maalin takaa, ja tasoitus survottiin aivan maalin edustalta. Bluesin peli-ilme oli ottelun läpi raikas ja työteliäs.

SuomiKiekko-sivusto otti piinapenkkiinsä joukkueen ehdottoman johtajan, kokeneen kapteenin Kim Hirschovitsin.

Mistä näin hyvä vire on löytynyt kesken kauden?

Siihen ei ole mitään taikajuomia tai poppakonsteja ole. Se tulee jokapäiväisestä tekemisestä ja välittämisestä. Joka jätkä laittaa itsensä likoon tullessaan hallille joukkueen puolesta ja on oma itsensä joka päivä ja arvostaa joukkueemme arvoja. Siinä on jotain. Me haluamme hirveästi voittaa! Se on tuonut onnistumisia, mutta eihän tällainen putki voi loputtomiin jatkua. Täytyy olla nöyrä, tehdä hommia ja lähteä voittamaan joka ottelua. Kun laitamme kaiken likoon, tiedämme, että olemme vahvoilla.

Lupaako se teille hyvää kevättä, kun peli näyttää noin aktiiviselta tässä vaiheessa kautta?

Totta kai se on hyvä asia. Niin pitää ollakin, että kevättä kohti mennään nousujohteisesti. Olemme parantaneet matkan varrella koko ajan. Tappara oli hyvä mittari, he ovat yksi Suomen mestari –ehdokas. Heillä on paljon kokeneita jätkiä ja kova halu voittaa. Näimme, miten kovan rutiinisuorituksen he tekivät. Meidän nuorille jätkillemme oli hyvä nähdä, mitä koko kevät tulee olemaan: Kovaa painia ja taistelua. Otetaan tästä hyviä asioita mukaan. Aika näyttää, mitä kevät tuo tullessaan.

Tässä on niin tiukkaa, että kaikilla on mahdollisuudet vaikka mihin. Mekin uskomme, että meilläkin on mahdollisuudet. On hienoa Liigalle ja suomalaiselle jääkiekolle, että tämä sarja on tiukka ja joka pelillä on hirveä merkitys. Vaikka TPS:kin on kyntänyt, on se hienoa, mitä he ovat tehneet nuorten pelaajien kanssa. Nyt heilläkin on voittoputki! Nuoret ovat tehneet huippuduunia.

Kuvastaako Tappara-ottelun tasoitusmaali tämän hetken Bluesia?

Meillä oli yhtenä teemana, että laitetaan kiekkoa maalille ja mennään maalille. Silloin hyviä asioita tapahtuu, kun sinne menee. Sieltä tehdään keväällä suurin osa maaleista.

Ei mikään Hir-show-its

Kapteeni itse on takonut pisteitä komealla tahdilla ja on Liigan pistepörssissä neljäntenä. Hirschovits on huikeassa 12 ottelun pisteputkessa, mutta ei ota asiasta minkäänlaista kunniaa itselleen.

Johtajan on kuitenkin johdettava, ja sitä ”Hirso” on tehnyt.

Millä tavalla kokeneiden pelaajien rooli korostuu taas kevättä kohti mentäessä?

Varmaan jollain tavalla, mutta meillä on paljon hyviä jätkiä joukkueessa. Kokeneita ja sellaisia, jotka tuovat oma persoonaa esiin. Jengiimme on valittu sellaisia jätkiä. Ei siellä tarvitse yhden tai kahden olla äänessä. Ei tässä tarvitse kuin huolehtia itsestään ja antaa mennä vaan, niin tulee hyviä asioita esiin.

Keitä persoonia joukkueessa on, joiden roolista suuri yleisö ei välttämättä tiedä?

Joka jätkä. En viitsi erotella yhtä tai kahta tai kolmea, jotka ovat äänessä pelien aikana ja treeneissä. Jokainen on silloin tällöin. Koppielämä ja joukkuehenki ovat huikeita, mutta niidenkin eteen on tehty paljon hommia.

Mikä on oman pisteputkesi merkitys?

Ei mikään!

Olet kuitenkin johtanut myös pisteiden merkeissä.

Se on osa rooliani ja työtäni joukkueessa, että tulosta pitää saada aikaan. On hyvä, että onnistumisia on saatu, mutta keväällä on onnistuttu laajemmallakin rintamalla. Tapparaa vastaan Peter Tiivolan kenttä pelasi taas huikeasti, mutta saavat vähän otsikoita ja kunniaa siitä, mitä tekevät. Se antaa meille paljon, että voimme jauhaa neljällä kentällä. Onnistumiset antavat totta kai itseluottamusta, mutta kevät on joukkueen aikaa. Jos voitamme, on aivan sama, kuka tekee maaleja ja pisteitä. Onhan se tietysti kiva, että onnistuu.

”Mielettömän hieno kevät”

Vaikka Bluesin meno on kabineteissa ollut takkuista, ja talousvaikeuksista uutisoidaan liki pitäen kaudesta toiseen, ei pelillinen menestys ole ollut sille vierasta. Se on raivannut tiensä finaaleihin vuosina 2008 ja -11. Kaksi vuotta sitten mestareiksi lopulta kruunatun Porin Ässien vastaava voittokulku alkoi samoihin aikoihin kuin Bluesin käyrä kääntyi tänä keväänä nousuun.

Mihin asti joukkueella on aineksia mennä?

Ihan mihin vaan, niin kuin monella muullakin.

Tämä tuntuu olevan aika hyvä tilanne, kun Liigassa on hyvin paljon joukkueita, joita on todella vaikea voittaa?

Niin on. Tästä tulee mielenkiintoinen kevät. Faneille ja suomalaiselle jääkiekolle tästä tulee mielettömän hieno kevät. Toivottavasti saamme lisää jengiä halleihin ja innostettua kirjoittamaan positiivisia juttuja. Tällä hetkellä kiekossa on todella paljon positiivisia juttuja. Niitä vaan esiin ja junnuille sitä kautta esimerkkiä.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen