Jokerit aloittaa kolmen kotiottelun viikon keskiviikkona Medvescak Zagrebia vastaan. Isäntien kokoonpanoon ei suurempia muutoksia tule viime viikon otteluista.

Kolme ensimmäistä hyökkäysketjua jatkavat tutussa muotissa. Nelosessa Riku Hahl saa rinnalleen Tomi Mäen ja Jani Ridan. Puolustuksesta sivussa on pienen loukkaantumisen vuoksi Ossi Väänänen, jonka tilannetta seurataan päivä kerrallaan.

Väänäsen tilalle tulee edellisessä kamppailussa huilannut Oskari Korpikari. Maalissa pelaa Henrik Karlsson. Väänäsen lisäksi kokoonpanon ulkopuolella ovat Semir Ben-Amor ja Eetu Pöysti.

Jokerit pelasi viimeksi torstaina, jolloin joukkue voitti Torpedo Nizhni Novgorodin Helsingissä lukemin 3-2. Tämän vuoden puolella pelattujen otteluiden saldo on näin viisi voittoa ja neljä tappiota, joista yksi on tullut jatkoajalla.

Jokerit on läntisessä konferenssissa edelleen kolmantena kuuden pisteen päässä SKA Pietarista ja viisi pistettä edellä Dynamo Moskovaa.

Myös 13:ntena majaileva Medvescak on voittanut tämän vuoden puolella pelatuista otteluistaan viisi. Viimeksi torstaina se oli kotonaan Dinamo Minskiä parempi lukemin 4-2. Medvescak on seitsemän pisteen päässä pudotuspeliviivasta, joten se tarvitsee kipeästi pisteitä.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Ensimmäinen mittelö päättyi lokakuussa Helsingissä Medvescakin 3-2-voittoon, mutta Jokerit maksoi potut pottuina marraskuussa Zagrebissa 3-1-voitolla.

Medvescakin penkin takana nähdään Jokereita kausilla 2006-08 valmentanut Doug Shedden. Joukkueessa pelaa Ville Leino, joka dominoi Jokereiden paidassa kaudella 2007-08 SM-liigassa.

Hyökkääjä nakutti tuolloin helsinkiläisseuran yhden kauden piste-ennätyksen uusiksi lukemiin 28+49=77. Medvescakin riveistä löytyy myös Jokereissa alkukauden pelannut Kurtis McLean, mutta hän on loukkaantuneiden kirjoissa eikä pelaa ottelussa.

Jokerien kokoonpano tänään:

9 Niklas Hagman – 39 Niko Kapanen – 61 Tommi Huhtala
76 Jere Sallinen – 26 Petteri Wirtanen – 50 Juhamatti Aaltonen
67 Linus Omark – 42 Petr Koukal – 12 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 32 Riku Hahl – 28 Jani Rita

2 Oskari Korpikari – 13 Ryan Gunderson
6 Topi Jaakola – 3 Daine Todd
55 Atte Ohtamaa – 47 Ville Lajunen

1 Henrik Karlsson (31 Riku Helenius)