Teemu Selännettä juhlitaan Anaheimissa koko viikonloppu!
Teemu Selännettä koskevia juhlatilaisuuksia järjestetään Anaheimissa pitkin viikonloppua.
Torstaina seremoniat starttaavat Sel8nne-dokumenttielokuvan näyttämisellä Edwards Big Newport 6 -elokuvateatterissa. Elokuva alkaa kello 19.30 paikallista aikaa eli kello 5.30 Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä.
Lauantaina Selänteen voittamat palkinnot ovat esillä Samueli teatterissa, joka sijaitsee Segerstromin taidekeskuksessa. Yleisö voi käydä ihastelemassa palkintoja paikallista aikaa aamu yhdeksän ja iltapäivä kello 15 välillä.
Sunnuntaina sitten nousee paita numero kahdeksan Anaheimin kotiareenan Hondan Centerin kattoon. Juhlatilaisuus alkaa paikallista aikaa 16.30 eli Suomen aikaa kello 2.30 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Juhlaseremonian jälkeen on vuorossa Selänteelle rakkaiden seurojen Anaheim Ducksin ja Winnipeg Jetsin välinen kohtaaminen. Peli alkaa kello 04 Suomen aikaa.
Maanantaina Honda Centerissä yleisö voi päästä katsomaan läheltä Selänteen kunniaksi areenan kattoon sunnuntaina nostettua banneria. Faneille myös tarjotaan kuvausmahdollisuus bannerin kanssa.
Lisätietoa Selänteen juhlallisuuksista löydät Ducksin verkkosivuilta!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”