Nuoret maalivahdit loistavat Liigassa – Eetu Laurikainen täynnä itseluottamusta
Kuva: Ilari Isotalo
Helmikuussa 22 vuotta täyttävä Eetu Laurikainen pelaa vahvaa talvea. Tällä hetkellä jyväskyläläinen on Bluesin ykkösmaalivahti, mutta miehen tavoitteet ovat Suomea korkeammalla.
Eetu Laurikainen on kantanut Bluesin torjuntavastuun 24 ottelussa. Kokeneempi Jani Nieminen avasi kauden espoolaisten maalilla, mutta tällä hetkellä enemmän luottoa saa Laurikainen.
– Meillä on ollut hyvä kilpailutilanne koko syksyn ajan. Potkimme toisiamme eteenpäin. Niin sen pitääkin mennä, ei voi luistaa mistään, Laurikainen toteaa SuomiKiekko-sivustolle.
– Pelini ovat menneet hyvin, luotan itseeni. Luotan myös pakkeihin ja muihinkin pelaajiimme.
Blues kohtaa torstaina ja perjantaina pääkaupunkiseudun paikalliskamppailussa HIFK:n. Myös helsinkiläisleirissä uskotaan nuoriin vahteihin, sillä sekä Ville Husso että Kevin Lankinen täyttävät tänä vuonna vasta 20 vuotta.
– Heillä on pari nuorta, potentiaalista kaveria. Hyvin ovat pojat pelanneet, ei voi muuta sanoa. Mutta eivät he meille pärjää, Laurikainen heittää.
– Hienoa, että nuoria nousee ja mahdollisimman moni saa paikan liigajoukkueesta. Se on ehdottomasti hyvä suunta, hän lisää.
Laurikainen saapui espoolaisseuraan rapakon takaa. Nuori nimittäin pelasi edelliset kaksi kautta Yhdysvaltojen WHL-sarjassa Swift Current Broncosissa. Maalivahti viihtyi kovassa ympäristössä ja seuraava etappi hänen urallaan onkin NHL.
– Se on haave ja tavoite.
Blues on kohdannut HIFK:n tällä kaudella neljästi. Voitot ovat ennen torstaita tasan 2-2. Laurikainen on torjunut näistä viimeisessä, eli viime viikon espoolaisten 5-4-voitosta. Nuo pisteet tulivat vasta voittomaalikilpailun jälkeen, joten helppoa iltapuhdetta tuskin on kummallekaan luvassa tälläkään kertaa.
– Viime peli oli viihdyttävää lätkää. Peli meni päästä päähän ja molemmissa päissä oli tilanteita. Yleisö sai viihdettä koko rajan edestä. Olemme oikein hyvillä fiiliksillä.
– Paikallisottelun tunnelmaa on. Pieni jännitys tulee kaikille. Osa pelaajistamme on HIFK-taustaisia. Hallissa on tunnelmaa ja molempien joukkueiden faneja, joka tuo pelaajille ekstralatausta, maalivahti kehuu.
Entä mitä mieltä Laurikaisen maalivahtivalmentaja on nuoren potentiaalista? Luotsi vastaa SuomiKiekko-sivuston haastattelussa myös kysymykseen miksi niin monen liigajoukkueen vahti on tällä hetkellä 1990-luvulla syntynyt.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n