Veli-Matti Savinainen on saanut tutustua varsin nopeasti Venäjän värikkääseen kulttuuriin. Lyhyessä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon.

Savinainen kiekkoilee toista kauttaan KHL:ssä, mutta Nizhni Novgorodissa on menossa ensimmäinen kausi. Aiemmin urallaan mm. Porissa ja Forssassa kiekkoillut laituri kertoo viihtyvänsä 1,25 miljoonan asukkaan kaupungissa hyvin.

– Nizhni Novgorod on hieno kaupunki. Siellä on hienoja kahviloita ja kauppoja sekä paljon tapahtumia, Savinainen listaa SuomiKiekko-sivustolle.

Sopeutumista joukkueeseen on helpottanut kolme suomalaista joukkuekaveria. Sakari Salminen, Jarkko Immonen sekä Juuso Hietanen olivat miehelle jo entuudestaan tuttuja maajoukkueesta. Salmisen kanssa Savinainen kiekkoili samaan aikaan jo Ässissä.

– On iso plussa, että meillä on paljon suomalaisia. Salminen asuu talossani 5. kerroksessa ja minä kerrosta alempana, eli aika paljon tulee hengailtua vapaa-ajalla yhdessä. Apuakin voi soittaa tarpeen tullen.

Venäjällä tosin sattuu ja tapahtuu aina. Savinainenkin sai muutama päivä sitten varsin ikävän herätyksen.

– Muutama päivä sitten murtovarkaat tulivat kolkuttelemaan ovea. Ihmettelin rapinaa ja menin katsomaan ovisilmää. Näin, kun pari kaveria yrittivät tulla sisään. Soitimme poliisit paikalle. Sen jälkeen tulikin hommattua sähkölamautin varmuuden vuoksi kotiin, Savinainen naurahtaa.

Jesse Happonen, Helsinki