Leijona-hyökkääjä hautasi NHL-unelmansa: ”Yritin, mutta en onnistunut”
Petri Kontiolan toinen NHL-reissu epäonnistui pahemman kerran alkukaudella ja mies palasi KHL:ään.
Leijona-hyökkääjän vyölle kertyi ainoastaan AHL-pelejä eikä paikka Toronton kokoonpanossa auennut. Ensimmäisen kerran Kontiola pelasi rapakon takana kaudella 2007-08, jolloin miehen vyölle kertyi 12 NHL-peliä.
Sitä kolmatta yritystä ei enää tule.
– Kaikkien unelmien ei tarvitse toteutua. NHL on omalta osaltani suljettu ikuisesti. Aika on tullut täyteen, Kontiola paaluttaa Championat-sivustolle.
Kontiola ei kadu sitä, että osti KHL-sopimuksensa ulos ja lähti unelmansa perään NHL:ään.
– En kadu. En halua keksiä tekosyitä, mutta kesäinen loukkaantuminen vaikutti paljon. Ilman sitä olisin pelannut paremmin rapakon takana. Mutta en kadu, että lähdin. Yritin, mutta en onnistunut.
- NHL-tähtiä ja superlupauksia – tässä on Yhdysvaltojen MM-joukkue
- Tshekin joukkue julki MM-kotikisoihin – Liiga-tähti murtautui mukaan kovaan ryhmään
- Oluen juominen kävi kalliiksi – Tapparan hyökkääjä jätettiin ulos MM-kisajoukkueesta
- Mestis-seura hakeutuu konkurssiin – taustalla jättivelat
- HPK näytti hauista siirtomarkkinoilla – vahvistuu Leijonat-tähdellä
- Liigan tähtivahti solmi NHL-sopimuksen!
- Yllätysuutinen! NHL:n päävalmentajalegenda jättää pestinsä – jää eläkkeelle
- Kova kiinnitys! Kari Jalonen siirtyy huippuseuran päävalmentajaksi
- NHL-tähtiä ja tuoreita mestareita – tässä on Sveitsin joukkue jääkiekon MM-kisoihin
- HIFK rysäytti tiskiin kolme uutta sopimusta – tähtihyökkääjälle jatkodiili kouraan
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- HS: Jokerit dominoi pelaajamarkkinoita – hurjia muutoksia rosteriin!