JYP:n konkaripuolustaja: ”Tavoitteemme on neljän joukkoon”
JYP on saanut pisteitä edellisestä kuudesta ottelustaan ja sijaitsee Liigan kolmannella sijalla iskuetäisyyden päässä Helsingin IFK:sta ja Kärpistä. Jyväskyläläisten konkaripuolustaja Mikko Luoma kertoo pitkien pisteputkien auttavan taistelussa joukkueen tavoitteeseen pääsyssä.
– Meidän tavoitteemme on neljän joukkoon runkosarjassa. Yhdellä tappiolla tai voitolla sijoitus voi muuttua monta sijaa ylös alas. Parikymmentä peliä vielä jäljellä, joten iso kasa pisteitä pitää vielä raapia, jotta pääsemme tavoitteeseemme, kertoo Luoma SuomiKiekko-sivustolle.
– Sarjataulukko on tasainen ja olemme pelanneet paljon yhden maalin pelejä. Emme ole voittaneet kovinkaan montaa helppoa peliä, vaan usein olemme saaneet vääntää ihan loppuun asti. Se on tietysti mukavampi, sillä sitä kautta pysyy pelitempo kovana, kun ei ole mitään murskavoittoja.
38-vuotias Luoma on itse pelannut vahvan kauden ja on toisena puolustajien pistepörssissä 25 pisteellään. Miehelle itselleen pisteet eivät ole tulleet yllätyksenä.
– Nyt on ollut vähän normaalia kovempi tahti itsellekin. Mutta onhan sitä pisteitä tullut tehtyä aika paljon uran aikana, joten ei tämä itselleni ainakaan ole mikään yllätys. Viime vuosi meni vähän penkin alle kautta edeltäneen olkapääleikkauksen vuoksi. Ei ollut kovinkaan mukava pelata ja eihän sitä tulostakaan sitten tullut, kertoo yli 300 pistettä urallaan Suomen ja Ruotsin jäillä tehoillut puolustaja.
Luoma viihtyy hyvin joukkueessaan.
– Meillä on joukkueessa hyvä meininki. Kasassa on hieno porukka. Meillä on paljon nuoria jätkiä ja muutama vähän kokeneempi kaveri. ”Keski-ikäisiä” ei montaa siinä välissä ole. Meillä on hyvä nippu ja treeneissäkin saa vääntää ihan tosissaan, Luoma kertoo.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä