Jari Levosella 700 peliä täyteen ja lisää tulee: ”Rakkaus lajia kohtaan on niin suuri”
Kuva: Juha Tamminen
Yksi Liigan arvostetuimmista päätuomareista Jari Levonen sai perjantaina hienon rajapyykin täyteen Oulussa, kun Kärppien ja Vaasan Sportin välinen ottelu oli hänelle 700. vihelletty kamppailu Liigassa.
Lukuisia kertoja pelaajien toimesta vuoden tuomariksi äänestetty Levonen otti kunnianosoituksen ilolla vastaan. Paikkana Oulu sopi hyvin rajapyykin saavuttamiseen.
– Kyllä hienolta tuntui ja tuntuu, kun muistetaan. Mun mielestä oli hienoa, että tämä tapahtui Oulussa, koska viime kevät oli kuitenkin niin hienoa aikaa niin täällä kuin Tampereella viheltämisen suhteen. Täällä on muutenkin mukava olla vielä kun pelannut täällä aikanaan. On sellaiset tietyt katsojat aina jotka muistavat antaa hyvää kommenttia. Tykkään aina olla Oulussa ja täällä on hieno viheltää, Levonen iloitsi SuomiKiekko-sivustolle.
Myös illan kiekkokamppailua Levonen halusi nostaa esille hyvänä esimerkkinä.
– Joukkueet pelasivat todella hyvin ja oli vauhdikas peli, missä ei ollut mitään koiruuksia tai muita. Pelattiin kunnon jääkiekkoa ja mun mielestä oli hyvä ilta. Jäähyjäkin oli vähän, mikä kuvasti sitä, että molemmat joukkueet halusivat tosissaan pelata tänään.
Ihan samaan määrään jo vihellettyjen pelien kanssa Levonen tuskin enää yltää omien sanojensa mukaan tulevina vuosina.
– En usko, että ihan 700 vielä tulee vastaan, kun ikää on kuitenkin 48. Mutta toivotaan, että ainakin 100 olisi vielä, niin pääsisi (Timo) Favorinin kanssa 800 pelin puolelle.
Maha ei olekaan vielä mitenkään täysi Liigassa tuomaroinin suhteen.
– Koko ajan on intohimo päällä. Olen toki tiedostanut sen, että joku päivä tämä loppuu ja en mä sitten rupea mitenkään roikkumaan. Jos hommat eivät toimi ja kun tuntuu siltä, että ura loppuu niin se loppuu. Rakkaus lajia kohtaan on niin suuri, että kyllä tässä jatketaan niin kauan kuin terveys riittää ja kelpaa Liigalle, Levonen käy läpi tulevaisuutta.
Kohti karkkipäiviä
Ei ole liigakautta jolloin tuomaritoiminta ei olisi missään vaiheessa tapetilla. Nyt kuitenkin viime aikoina keskustelu on jäänyt vähemmälle ja kaukalossa tuomaritoiminta on asettunut vähintäänkin hyvälle tasolle. Levonen itse myös allekirjoittaa sen, että asiat ovat tällä hetkellä hyvässä kunnossa myös tuomareille itselleen. – Meillä on paljon parantanut tämän kauden aikana asiat ja koko ajan mennään parempaan suuntaan. On ollut työrauha kentällä ja mun mielestä joukkueetkin arvostavat hyvin tuomareita tänä päivänä. Ensimmäisten viikkojen tiukka linja on asettunut hyvin sopivalle rimalle kauden edetessä. – Ehkä alkukaudella oli mun mielestä vähän liiankin tiukka linja. Jos siellä on 20 kertaa 2 minuutin jäähyjä, ei ole yhtään kymppiä, ei paineja, ei mitään, niin jostain se kertoo ja en tiedä oltiinko vähän liian herkällä silloin. Nyt ollaan löydetty sellainen hyvä balanssi tähän. – Peli on pystynyt näpeissä eikä ole tullut ylilyöntejä. Vähän on tullut jotain paineja ja pieniä tappeluita, mutta kuten esimerkiksi tämäkin kiekkoilta kertoi, niin täällä voidaan saada vauhdikkaita ja hyviä iltoja ilman mitään tappeluita sun muita. Ison kiitoksen pelin sisältöaspektin kannalta Levonen antaa joustokaukaloille. – Pelaajat uskaltavat mennä tilanteisiin erillä tavalla kuin betonilasien kanssa. Nyt mennään hakemaan niitä kiekkoja ja uskalletaan mennä taklauksien alle. Ollaan vähän palaamassa siihen ryminäkiekkoon, mitä tässä vuosien takaa joskus oli. Tahti Levosella pysyy kauden aikana kovana. Millekään ei ole syytä sanoa ei. – Kaikkiin mihin vain nimetään niin mää meen. En blokkaa yhtään peliä, vaan päinvastoin. Se on kunnia-asia mennä. Hienoa on mennä noihin nuortenkin peleihin, missä on rauha maassa ja saa viheltää rauhassa. Se on niin vilpitöntä jääkiekkoja ja ne ovat hienoja pelejä. Ilo olla niissä mukana. Edessä tuomareillakin on kauden huipennus, kun pikku hiljaa pudotuspelit lähestyvät. Nälkä kasvaa, minkä Levonen myöntää suoraan. – Sitä rupeaa miettimään, että kelpaako sitä pudotuspeleihin. Se on kuitenkin itsestä kiinni, että jos homma toimii kaukalossa, niin silloin varmaa kelpaa. Ja kyllähän ne ovat aina meidän suola nuo pudotuspelit. Ja mitä pidemmälle siellä pääsee, niin sen hienompaa se on. – Kyllä nuo ovat isoja karkkipäiviä meille tuomareillekin, Levonen myöntää. Ilari Savonen, Oulu Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!