Jari Kurri vitsaili Teemu Selänteen juhlatilaisuudessa – katso video!
Teemu Selänteen paita nostettiin sunnuntaina Anaheim Ducksin kotihallin kattoon.
Yksi Selänteen tärkeimmistä esikuvista oli mukana lavalla yhdessä illan päätähden kanssa. Selänne on useaan kertaan kertonut Jari Kurrin olleen hänen suurin idolinsa.
Kurri ei ollut ainoastaan mukana juhlimassa, vaan hän oli myös yksi puhujista. Kurri muisteli humoristiseen tyyliin ensitapaamistaan Selänteen kanssa.
– Tapasin Teemun ensimmäistä kertaa 25 vuotta sitten kiekkokoulussani. Emme olleet koskaan tavanneet ja hän pyysi minulta autoa lainaksi. Sanoin, että ota rauhallisesti, sillä auto on uusi ja renkaat ovat tuoreet, Kurri muisteli.
– Kun hän palautti sen, renkaista ei ollut jäljellä juuri mitään. En tiedä kuinka teit sen, Kurri jatkoi.
Erään kerran Kurri ja Selänne jäivät harjoitusten jälkeen pitämään rankkarikilpailua lapsille. Lapset jaettiin kahteen ryhmään, osa meni Kurrin kanssa toiseen päätyyn ja osa Selänteen kanssa vastapäähän kaukaloa.
Kurri laittoi lapset laukomaan rankkareita ja katsoi Selänteen ryhmän menoa. Siellä lapset istuivat jäällä katsomassa, kuinka Selänne ampui rankkareita.
– Se kertoo Teemun intohimosta. Siitä kuinka hän harjoitteli jäällä ja sen ulkopuolella ilman oikoteitä, Kurri kuvaili.
Katso Kurrin puhe kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!