Hannu Aravirta Selänteen juhlasta: ”Omat silmät kostuivat, ihmisten sanat tulivat sydämestä”
Monivuotinen Leijonien päävalmentaja Hannu Aravirta vaikuttui näkemästään Teemu Selänteen paidan jäädytysjuhlien osalta. SuomiKiekko-sivusto tavoitti Aravirran juuri tuoreeltaan sen jälkeen, kun ”Ara” oli nähnyt seremoniat televisiosta.
– Amerikassa osataan järjestää, kun on juhlien paikka. Seremonia on kohdallaan. Ihmisten sanat tulevat sydämestä. On huikeaa katsoa, millaisen vaikutuksen Teemu on jättänyt tuolle alueelle. Ei näitä yhden kauden maaliennätyksellä saa. Teemu on Teemu, Aravirta tunnelmoi.
Aravirta valmensi Selännettä monissa arvoturnauksissa. Yhteisen historian perusteella valmentajavelho ei ollut yllättynyt yleisön suosiosta Anaheim Ducksin järjestämässä tilaisuudessa.
– Hän on aidosti oma itsensä, rakastaa tekemistä ja välittää ihmisistä. Hän on antanut aikaa. Upea tilaisuus. Kyllä tässä itselläkin silmä kostui, kun fiilistelen sitä, mitä pitää tehdä tällaisen eteen. Tämä oli iso kunnioitus Teemun elämäntyölle, Aravirta kertoi.
Hannu Aravirran muistoja hänen ja Teemu Selänteen yhteisistä maajoukkuevuosista sisältävä haastattelu julkaistaan SuomiKiekko-sivustolla lähiaikoina.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä