Mestiksessä nähtiin tiistaina yllätys, kun LeKi nappasi maukkaan 2-1-voiton sarjakäri KooKoosta.

Lempääläiset ratkaisivat tasaisen kamppailun päätöserässä. Markus Jokinen viimeisteli voittomaalin kolmannen erän alussa.

LeKin suurin sankari löytyy silti maalilta. Aaro Peltonen venyi illan aikana kiekon tielle 31 kertaa.

Tappiosta huolimatta tulevaksi kaudeksi Liigaan nouseva KooKoo jatkaa reilussa sarjakärjessä. Se on paininut viime peleissä silti ongelmien kanssa – edellisestä viidestä kamppailusta voittoja on tullut vain kaksi.

LeKi vankisti asemiaan voitolla kahdeksannella sijalla.

Mestistä pääset seuraamaan livenä täältä.