Joni Ortio taistelee peliajasta entisen HIFK-vahdin kanssa – ”Se on syvältä”

AHL-seura Adirondack Flamesin maalivahtiduolla on HIFK-tausta.
Joukkueen veräjänvartijoina toimivat Joni Ortio ja Brad Thiessen. Tähän menneessä marssijärjestys on ollut selvä: Ortio on AHL:n voittotilaston ykkönen ja seuransa kärkivahti.
– Ymmärrämme molemmat, mitkä meidän roolimme ovat. Hänen kausi on käynnistynyt hyvin ja on pelannut todella hyvin viime aikoina. Olen valmis, jos hän tarvitsee taukoa, Thiessen sanoo Glens Falls Post-Starille.
Viime kaudella HIFK:ssa kiekkoja napsinut Thiessen saa Ortiolta heti kuittia.
– Se on syvältä, Ortio viittaa maalivahtien väliseen kilpailutilanteeseen.
Tämän jälkeen Ortion pokeri pettää ja suomalainen hymyilee. Kilpailu on todellakin eduksi. Kaudella 2012-2013 HIFK:ta edustanut vahti tietää tämän.
– On hyvä, kun toinen työntää sinua eteenpäin, Ortio myöntää.
Alkukaudella Ortio haparoi hieman. Sittemmin veskarin on terästäytynyt.
– Hän tekee asiat yksinkertaisesti. Hän näkee edessään olevat kiekot ja puolustajat tekevät hyvää työtä blokatessaan pelaajia pois, maalivahtiluotsi Scott Gouthro sanoo.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- KHL-valmentaja lataa tiukkaa tekstiä kohtelustaan NHL:ssä: ”Olen v*ttuuntunut”
- NHL-toimittaja: Connor McDavidin seuraava sopimus tulee yllättämään kaikki
- Kärpät liekehti Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus keräsi hurjat tehot
- Jatkaako tähtipakki Espoossa? Näin urheilupomo kommentoi MTV:lle
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!