HS: Hannu Jortikka hermostui kanadalaisluotsin käytöksestä nuorten MM-kisoissa: ”Ylimielistä paskaa”
Kuten esille tuli, Nuoret Leijonat kärsivät Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä tappion Kanadalle nuorten MM-kisoissa, kun isäntämaa oli parempi lukemin 4-1.
Tulokseen Nuorten Leijonien päävalmentaja Hannu Jortikka suhtautui vielä rauhallisesti ja tyynesti, mutta pelin jälkeen eteen tulleet tapahtumat kirvoittivat suorapuheista tekstiä.
Nuorten kisoissa on ollut hyvin vaihtelevalla konseptilla käytössä niin sanottu yleinen lehdistötilaisuus, johon saapuvat molempien joukkueiden päävalmentajat. Näitä on järjestetty Kanadan otteluiden jälkeen.
Kyseinen käytäntö on enemmän tuttu miesten MM-kisojen puolelta, jossa samainen tilaisuus järjestetään jokaisen pelin jälkeen.
Vastentahtoisesti tilaisuuteen saapunut Jortikka joutui omien sanojensa mukaan nöyryyttävään tilanteeseen, kun hänen oman puheenvuoronsa jälkeen Kanadan päävalmentaja Benoit Groulx puhui pelkästään ranskaksi, mitä myös seurasi pitkään jatkunut samaisen kielen tenttaus, minkä keskelle Jortikka joutui.
– Toi on halventavaa puhua ranskaa. Ylimielistä paskaa, Jortikka latasi tilaisuudesta Helsingin Sanomien mukaan.
– Mitä mä siellä teen, kun en sanaakaan ymmärrä. Aina, kun Kanada jotain haluaa, juostaan sen pallon perässä, Jortikka jatkoi.
Montrealissa virallisena kielenä toimii ranska, jota käytetään muun muassa ensimmäisenä kuulutuksissa.
IIHF:n sääntöjen mukaan yleisissä lehdistötilaisuuksissa on käytettävä englantia ja mikäli päävalmentaja ei sitä puhu, on paikalla oltava tulkki.
Alkuperäinen HS:n juttu löytyy täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!