Espoo Blues kaatoi ensimmäisellä Liigan joulutauon jälkeisellä kierroksella HPK:n kotonaan 3-1. Bluesin sankari oli kaksi maalia kotikaukalossaan tehnyt Miro Aaltonen. Aaltosen on odotettu tekevän tällä kaudella lopullisen läpimurtonsa. Miehen tehot ovat tämän illan päätteeksi 8+6.

– Minulla on ollut peli-ilo korkealla koko ajan. Aina on kivaa tehdä maaleja. Toivottavasti niistä tulisi nyt virtaa, sanaili 21-vuotias Aaltonen ottelun jälkeen.

Aaltosen molemmat maalit syntyivät suurin piirtein samasta kohdasta. Syöttäjinä ensimmäisessä oli Kim Hirschovits ja toisessa Bracken Kearns.

– ”Hirso” laittoi aika hyvin, samoin Kearns. Ei tarvinnut muuta kuin laittaa sisään. Kaikki joukkueet puolustavat niin hyvin, että paikkoja ei paljoa tule, Niistä pitää silloin tehdä, kun niitä saa, myhäili Aaltonen.

Blues päättää vuotensa tiistaina vierasottelulla Kärppiä vastaan.

– Kärpät on kova joukkue. Sinne lähdetään taistelemaan, Aaltonen päätti

Panu Markkanen, Espoo
Twitter @PanuMarkkanen