Tapparalle tukkaan paikallisväännössä – tulikuumana olleelle veskarille virheitä
Tapparan kannalta paikallisvääntö Ilvestä vastaan ei sujunut aivan toivotulla tavalla.
Viimeiset kaksi ottelua Liigassa ja kaksi ottelua CHL:ssä hävinnyt Tappara ei päässyt voittojen tahtiin myöskään lauantaina, kun Ilves oli parempi lukemin 4-1.
Maalisarakkeeseen ensimmäisenä nimensä kamppailussa sai Sami Sandell, joka onnistui iskemään limpun sisään toisessa erässä. Kolmannessa Ilveksen johtoa kasvattivat Saku Salmela, Jiri Veistola ja Teemu Rautiainen.
Laihaksi lohduksi Tapparan kannalta jäi Tuukka Mäntylän iskemä kavennus kamppailun viimeisellä minuutilla.
Tapparan maalilla vahvasti ennen maajoukkuetaukoa esiintynyt Juha Metsola teki useamman ison virheen, mitkä näkyivät myös tylysti valotaululla.
Seuraavan kerran voittojen puolelle pääsyä Tappara hakee keskiviikkona, kun se matkaa HIFK:n vieraaksi Helsinkiin.
Viisi viimeisintä kamppailuaan nyt voittanut Ilves on puolestaan seuraavan kerran kehissä tiistaina, kun se isännöi HPK:ta kotonaan.
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Maisema vaihtuu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- NHL:n pudotuspeleissä tehtiin ennätys, jota tuskin rikotaan koskaan – näin kävi Leijonien potentiaalisille NHL-avuille
- Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
- Suru-uutinen: MM-kisoissa pelannut maajoukkuehyökkääjä kuoli 31-vuotiaana
- Lähde: Euroopan huippuseura kaappasi kaksi Liiga-tähteä!
- MM-kultaleijona lopettaa mittavan pelaajauransa!
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Leijonien MM-joukkue julki – mukana neljä pelaajaa NHL:stä
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen