Suomalaislupaus kehuu AHL:n uutta jatkoaikatapaa: ”Se on hauskaa!”
AHL:ssä otettiin tälle kaudelle käyttöön uusi tapa pelata jatkoaikaa.
Jatkoaika ensinäkin piteni täksi kaudeksi seitsemään minuuttiin. Se aloitetaan neljä vastaan neljä -tilanteesta, mutta jatkoaika muuttuu kolme vastaan kolme -pelaamiseksi kolmen minuutin jälkeen.
AHL:ssä tulokset kokeilun osalta ovat hyviä, sillä suurin osa jatkoajalle mennestä otteluista on ratkennut ennen rangaistuslaukauksia.
Suomalaislupaus Teuvo Teräväinen pitää AHL:n uudesta jatkoaikatavasta.
– Minusta se on hyvä tapa. Haluaisin pelata koko neliminuuttisen. Se on hauskaa, Teräväinen sanoi NBC:n haastattelussa.
Toronto Marliesin päävalmentaja Gord Dineen kehuu myös uutta systeemia.
– Se on ehdottamasti jännittävä tapa faneille, sillä he näkevät taidon korostuvan tällä tavalla. Pelaajilla on kiekko hallussa enemmän ja he pelaavat luovemmin.
Myös NHL:ssä on pohdittu kolme vastaan kolme -pelaamisen mahdollisuutta jatkoajan osalta. Vielä sääntömuutosta ei ole NHL:ssä kuitenkaan tehty. AHL:n antamat näytöt pitävät kuitenkin taatusti keskustelua yllä jatkossakin.
- Lehti: Ruotsalainen NHL-lupaus siirtyy ensi kaudeksi Raumalle
- Kärpät jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Maisema vaihtuu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- NHL:n pudotuspeleissä tehtiin ennätys, jota tuskin rikotaan koskaan – näin kävi Leijonien potentiaalisille NHL-avuille
- Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
- Suru-uutinen: MM-kisoissa pelannut maajoukkuehyökkääjä kuoli 31-vuotiaana
- Lähde: Euroopan huippuseura kaappasi kaksi Liiga-tähteä!
- MM-kultaleijona lopettaa mittavan pelaajauransa!
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen