Jori Lehterää hehkutetaan Pohjois-Amerikassa – ”Ylittänyt odotukset”
Kuva: Ilari Isotalo
Jori Lehterää pidettiin enemmän tai vähemmän KHL:ään lähteneen Vladimir Sobotkan korvaajana St. Louisissa. Lehterä on näyttänyt, että hän pystyy kiekollisessa pelissä korvaamaan Sobotkan hyvin, mutta suomalaisen aloitustaidotkin saavat ylistystä.
– Kuusi pistettä kahdeksassa ottelussa tehnyt Lehterä on täyttänyt Sobotkan jättämän aukon. Aloituksissa hän on kuitenkin jopa ylittänyt odotukset. Aloitukset olivat osa-alue, jonka odotettiin kärsivän eniten Sobotkan lähdön jälkeen, St. Louis Post-Dispatchin toimittaja Jeremy Rutherford kehuu Lehterää.
Sobotka voitti viime vuonna NHL:n aloituspörssin 61,9 prosentin aloitusvarmuudella. Lehterä on tällä kaudella aloittanut tähän mennessä 62,2 prosentin varmuudella.
– Aloitusprosenttini oli aika hyvä myös KHL:ssä. Aloitusvoitoissa kaikki on kiinni keskittymisestä. Minulla on monia tapoja, joita käytän. Haluan saada kiekon heti joukkueelleni ja Vladimir (Tarasenko) haluaa kiekkoa niin paljon, että minun on pakko voittaa aloitukset, Lehterä itse heitti aloitustyöskentelystään.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa Lehterä palkittiin ottelun kakkostähtenä, kun St. Louis kaatoi Coloradon rankkerilla lukemin 3-2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?