HIFK-vahvistus osui vihdoin: ”Mailoja on hinkattu jo tarpeeksi”
Joonas Raskin villiin tuuletukseen torstaina pystyy kiteyttämään pitkälti sen tuskan, mikä syntyy hyökkääjälle, joka joutuu tahkoamaan pitkään ilman onnistumisia.
HIFK-vahvistus iski TPS:ää vastaan kauden ensimmäisen ja toisen osumansa Liigassa, mikä näkyi kaikin tavoin miehen elonkielessä.
Kamppailun jälkeen pressin eteen tuli rentounut hyökkääjä.
– Onhan se kiva tehdä aina maali. Kyllä se piristää ja on helpotus. Mutta ei sitä liikaa pidä ottaa taakkaa, sitä auttaa joukkuetta myös muilla tavoilla, Rask pyöritteli 5-3-voiton jälkimainingeissa.
Kun maaleja ei tule, pyörii asia luonnollisesti helpommin mielessä. Jopa enemmän duunarina leimatun SaPKo-kasvatin tapauksessa.
– Kyllähän sitä tietysti miettii. Toisaalta itse en ihan puhdas maalintekijä edes ole, vaan pyrin enemmän rakentelemaan ja luomaan peliä. Sitä pitäisi jopa muuttaa omassa pelissä, pitäisi olla itsekkäämpi ja laukoa enemmän. Pyritetään kehittämään sitä omassa pelissä.
CHL:ssä ja harjoituskaudella osumia ehti kuitenkin tulla. Mitä ehdit tehdä maalittoman Liigataipaleen aikana?
– Mailoja on hinkattu jo tarpeeksi. Vähän lapaa muokattu ja muuta, mutta ei kai se ole siitä kiinni. Enemmän henkimaailman juttuja taidon lisäksi toki, Rask virnisti.
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa