NHL-kausi vuosimallia 2014-15 pyörähtää käyntiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa. Ensimmäisellä kierroksella nähdään muun muassa Montrealin ja Toronton välinen kiivas kamppailu sekä Stanley Cup -viirin nostojuhlat Los Angelesissa, kun Kings kohtaa San Jose Sharksin.

SuomiKiekko-sivustolla luvassa on ennakkojuttuja ja katsauksia ennen keskiviikon avauspelejä.

Tähän alle listataan kaikki ennakkojutut eli löydät ne kaikki kätevästi tämän kirjoituksen kautta.

TOP5: NHL:n suomalaistykit – ”Mikael Granlundin ympärillä erittäin positiivinen lataus”
TOP5: NHL:n ennakkosuosikit – ”Teemu Selänteen lähtö ei heikennä Anaheimia”

Jutut aloittaa toimittajien Antti Eteläahon ja Ilari Savosen läpikäynnit pääpointtien suhteen. Miltä NHL:n nykytilanne näyttää? Kuka on suurin ennakkosuosikki? Miten suomalaisten suhteen? Niitä tästä:

1. Miltä NHL näyttää kaudella 2014-15?

Eteläaho: NHL on hyvässä jamassa mielestäni. Peli on mennyt eteenpäin ja varsinkin nopeutunut viime vuosina valtavasti. Sääntömuutokset ovat pääasiassa onnistuneet ja ovat edesauttaneet NHL:n kehittymistä myös. Ensi kaudesta on tulossa erittäin mielenkiintoinen, sillä NHL-jäillä kurvailee mielenkiintoisia suomalaisnimiä, uusia tulokasnimiä ja on kehissä vielä vanhoja pappoja Jaromir Jagrin johdolla. NHL-kiekko voi tuotteena tällä hetkellä erittäin hyvin.

Savonen: Helppo yhtyä samaan ja kaikki on täysin ansaittua. Mielestäni NHL:ää johdetaan hyvin ja tuotetta viedään täysin oikeaan suuntaan. Ympärillä on koko ajan positiivista pöhinää ja ennen kaikkea se tärkein, eli peli, siitä pidetään hyvää huolta. Voimasuhteet viime kaudesta eivät ole hirveästi muuttuneet, mutta muutamia nuorehkoilla, mutta kovasti kehittyvällä rungoilla varustettuja vahvoja haastajia on tulossa kovaa vauhtia mukaan kärkitaistoon. Enkä pysty tämän kauden suhteen olla mainitsematta Connor McDavidia ja Jack Eicheliä. Tällä kaudella räpimisellä on kultakimpale kimaltamassa horisontissa.

2. Mikä joukkue vahvistui kesällä? Vaikuttiko kesän tapahtumat voimasuhteisiin?

Savonen: Suomalaisedusteinen Minnesota Wild nappasi ison kalan riveihinsä, kun Thomas Vanek palasi niin sanotusti kotiin. Heillä hyökkäyksessä laatupelaajia on nyt varsin upeasti ja samalla nuoret kehittyvät koko ajan. Varsin positiivinen suuntaus siellä. St. Louis Blues teki hyviä liikkeitä, mutta saa nähdä miten esimerkiksi maalivahtiosastolla homma kantaa pidemmällä ajalla. Dallas Stars puolestaan nappasi ison sentterikiinnityksen, mikä vahvistaa heidän asemaansa. Colorado Avalanche puolestaan teki omat fiksut liikkeensä ja pidän siitä, mitä Jarome Iginla tuo kyseiseen nuorehkoon kokonaisuuteen. Tuntui, että länsi teki taas järjestään hyviä liikeitä idän jäätyä ihmettelemään.

Eteläaho: Kyllä tähän on pakko sanoa Dallas Stars. Stars teki erittäin kovan ratkaisun heinäkuun ensimmäinen päivä, kun seura hankki Jason Spezzan Ottawa Senatorsista. Kun Spezzan vanavedessä Dallasiin ui vielä hänen viime kauden lopun ketjukaveri, Ales Hemsky, niin Stars onnistui nappaamaan hyvän kaksikon itselleen. Dallas on kohoamassa kesän liikeillään myös eräänlaiseksi mustaksi hevoseksi Stanley Cup -kisassa. Myös St. Louis Blues vahvistui, kun he saivat kaksi kiekollista sentteriä, Paul Stastnyn ja Jori Lehterän, riveihinsä. Bluesille kaksikon saaminen voi olla se viimeinen silaus matkalla menestykseen.

3. NHL-kauden mielenkiintoisin suomalaistarina?

Eteläaho: Mikael Granlund. Granlundista on kuulunut ainoastaan positiivista kesän aikana. Hän on mennyt Minnesotan valmentajien mukaan paljon eteenpäin kokonaisvaltaisena pelaajana. Granlund otti haltuunsa jo viime kauden lopulla Wildin ykkössentterin viitan. Tällä kaudella uskon hänen jatkavan siitä, mihin keväällä jäi. Eli mielestäni Granlund tulee olemaan Wildin hyökkäyspelin moottori. Häneltä voi odottaa isoja asioita ensi kaudella.

Savonen: Granlund on hyvä valinta Eteläaholta, hän on ottamassa todella merkittävää roolia Wildin laivassa haltuunsa. Yksi kiinnostava asia on Florida Panthersissa Alexaner Barkovin kehittyminen ja se, miten esimerkiksi Jussi Jokinen vetää siinä vieressä ja millaista voimaa hän saa kaivettua peliinsä hienosta mahdollisuudesta pelata Barkovin kanssa. Pittsburgh Penguinsissa Olli Määtän askeleita on hauska seurata. Ympäriltä on pari kilpailijaa kadonnut, vaikka Christian Erhoff tulikin mukaan. Yksi puhututtanein tapaus tähän mennessä on St. Louis Bluesissa Petteri Lindbohm joka on kuin tyhjästä pompannut lähelle pelipaikkaa Bluesin puolustuksessa. Siinä on alkumetreille hyvin mielenkiintoinen seurattava pelaaja, jos vain tosissaan pääsee pelaamaan kirkkaiden valojen alle.

4. Yksittäinen pelaaja, keneltä odotat paljon?

Savonen: Anaheim Ducksissa Dany Heatley, hänellä nyt edessä on suoraan sanoen ”do or die” -hetki. Kun vierellä ovat Ryan Getzlaf ja Corey Perry, on siinä toki vaikea epäonnistua, mutta samalla on hieno nähdä se, että löytääkö Heatley enää sitä huippupelaajan tasoaan vai onko hän täysin hiipunut tähti. Epäillyksiä on siitä, että uskaltaako odottaa paljoa, mutta jos kaikki menee nappiin, on tuossa yksi komea nousu varjoista parrasvaloihin.

Toinen on New Jersey Devilsiin siirtynyt Michael Cammalleri. Pienikokoinen, hieman loukkaantumisista kärsinyt Cammalleri on hyvin viihdyttävä pelaaja, josta voi paljon kehuja jaella. Älykäs, nopea, ampuu todella tulisesti. Siihen kun kylkeen yhdistää Jaromir Jagrin peliälyn ylivoimalla, tulee tuhoa. Jäi Calgary Flamesissa hieman yksin, mutta nyt varsinkin Jagr pitää hyvää seuraa.

Eteläaho: Jamie Benn voi olla tämän NHL-kauden sensaatio. Oikeastaan Bennin tehokkuus ei välttämättä edes ole yllätys, mutta hän saattaa täräyttää itsensä uudelle tasolle Dallasin tähtisikermässä. Mielestäni kanadalaislaiturilla on kaikki ominaisuudet kehittyä megatähdeksi NHL:ssä. Benniä kannattaa seurata alkavalla kaudella. Ilman loukkaantumisia hän löytyy pistepörssin TOP 10 -sijoilta, jos ei jopa TOP 5:stä.

5. Ennakkosuoskki?

Eteläaho: Los Angeles Kings. Kings ei heikentynyt kesän aikana lähes ollenkaan, kun seuran pahin menetys oli Willie Mitchellin lähtö vapaiden markkinoiden kautta Floridaan. Mitchell oli tärkeä pelaaja Kingsille, mutta ei Losin mestaruushaaveet hänen menettämiseen kaadu. Kingsin leveys ja voittamisen kulttuuri nostavat seuran minun papereissani kauden 2014-15 ennakkosuosikiksi.

Savonen: Kyllähän Kings on se numero ykkönen suosikin suhteen, Chicago Blackhawks siinä perässä. Länsi on todella laadukas ja sieltä noita hyviä ehdokkaita on lisää, St. Louis Blues, Anaheim Ducks ja niin edelleen. Kings kuitenkin on pysynyt pitkälti samassa muotissa, mitä se oli finaaleissa. Ja siellä se oli jumalattoman laadukas. Varsinkin Marian Gaborikin ”halpa” jatkosopimus oli kova juttu. Kings on vaikea joukkue päihitettäväksi, suoranainen dynastia on syntymässä. Idästä en jaksa nytkään nousevan kunnon ehdokasta kannujuhliin. Konferenssien tasoerot ovat järkyttävät edelleen.

Antti Eteläaho
Twitter: @finanatsu

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen