Leijonien tuoreella GM:llä kiirettä piisannut ja piisaa – ”Tätä on odotettu”

© Kuva: Kai Lintinen
Liigassa Jukurit - Sport! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!

Leijonien osalta maajoukkuekausi alkaa ensi viikolla, kun Karjala-turnaus on ohjelmassa torstaista sunnuntaihin Helsingissä.

Silloin Leijonissa alkaa myös uusi aikakausi moneltakin osalta. Päävalmentajana toimii Kari Jalonen, joka seuraa tehtävässään Erkka Westerlundia. GM:n tehtäviä hoitaa nyt Jere Lehtinen, joka hyppää Jari Kurrin saappaisiin.

Vaikka vielä yhtään peliä ei olekaan pelattu, on niin Jalosen kuin Lehtisen arjessa riittänyt kiirettä.

– On kyllä. Paljon ollaan Jalosen kanssa oltu liikkeellä ja tehty paljon yhteistyö juuri esimerkiksi sen suhteen, että on käyty katsomassa pelaajia yhdessä. Sen suhteen ollut kiirettä ihan kesästä lähtien. Kiireinenhän tämä syksy on ja tietyllä tavalla se kuitenkin vasta alkaa nyt, kun maajoukkuepelit pyörähtävät käyntiin, Lehtinen pohtii SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.

– Ensi viikolla on Karjala-turnaus ja sitten nopeasti tulee heti Venäjän turnaus. Siitä reilu kuukausi ja ollaan jo Ruotsissa. Eli alkaa noiden suhteen vielä kiireisempi aika, mikä on toisaalta hyvä. Tätä on odotettu, Lehtinen sanoo innokkaana.

Aivan kahdestaan Lehtisen ja Jalosen ei ole tarvinnut tehdä tarkkailutyötä, vaan sitä varten kasassa on suoranainen tarkkailuryhmä.

– (Kari) Savolainen joukkuejohtajana on ollut auttamassa ja (Kai) Rautio on mukana, joka tarkkailee esimerkiksi vastustajajoukkueita turnauksessa. Ja kyllä tässä muutenkin suomalaisia jääkiekkoammattilaisia on ollut mukana, jotka tekevät mitäkin, scouttailevat sun muuta.

– Tietoa saadaan paljon. Kuitenkin Suomi on pieni maa, niin meidän pitää puhaltaa yhteen hiileen, minkä suhteen on ollut kyllä hyvä vastaanotto. Seurat tietävät myös hyvin omat pelaajansa ja valmentajat, minkä kautta saadaan hyvin selville se, että missä kukakin menee, Lehtinen taustoittaa.

Kova puheenaihe

Paljolti niin Lehtisen kuin Jalosen pestien alkamisen lisäksi puhetta on riittänyt siitä, että tällä kertaa KHL ei mene ollenkaan tauolle Karjala-turnauksen aikana, vaan pelit jatkuvat myös turnauksen läheisyydessä ja yhteydessä.

Se myös näkyy joukkueiden pelaajalistoissa, vaikka Venäjä marssittaakin isot tähtensä Ilja Kovaltshukin ja Aleksandr Radulovin paikalle.

Leijonilla KHL-pelaajien osuus on ohkainen. Esimerkiksi KHL-Jokereista mukana on vain kaksi pelaajaa.

GM Lehtinen myöntää, että asia on tuonut haastetta, mutta samalla muistuttaa, että näyttömahdollisuuksia on vielä paljon tulossa.

– Tulihan tästä nyt hieman erilainen tilanne, kun miettii ensi viikkoa kaikin puolin. Joukkue kokoontuu vasta keskiviikkona ja niin edelleen, mikä vaatii hieman sopeutumista. Mutta ei mua huolestuta mitkään pelimäärät sun muut. Kun on ammattilainen, niin pitää tottua pelaamaan paljon pelejä.

– Sinänsä meille hyvä, että saatiin viisi kentällistä tai 25 kenttäpelaajaa mukaan, minkä kautta nähdään vielä enemmän pelaajia kehissä ja pystytään samalla antamaan osalle huilia.

Lehtinen näkeekin tavallista laajemmassa rungossa vahvasti positiivisen puolen.

– Me halutaan nähdä paljon pelaajia näissä turnauksissa ja aina ei aivan pysty ottamaan niin paljoa pelaajia mukaan mitä haluttaisiin. Pelaajia jää ulkopuolelle väkisin. Toki tässä on turnauksia vielä edessä, mihin säästellään pelaajia vähän. Mutta hyvä tilanne tämä on.

Yleisilmeeltään joukkueessa mukana on paljon niin sanottuja kevään onnistujia. Eivätkä valinnat ole kohdistuneet pelkästään esimerkiksi Liigaan, vaan pelaajia on kattavasti mukana Ruotsista ja Sveitsistä.

– Liigaa tietenkin on tarkkailtu paljon, mutta nyt tulee Ruotsista ja Sveitsistä myös hyvin pelaajia ja ollaan oltu tyytyväisiä siihen, että mitä siellä on. Meillä on kuitenkin hyviä pelaajia siellä ja on kiva nähdä heidät kansainvälisellä tasolla, että missä mennään. Ehdottomasti haluttiin heitä tänne mukaan.

– Toivotaan, että ketään ei tosiaan unohdu, vaan jos näytöt ovat olleet hyviä, niin totta kai halutaan antaa näyttöpaikka heille myös Leijonissa.

Lehtinen uskookin kaukalossa nähtävän hyvin tyypillistä leijonakiekkoa.

– Kansainvälinen jääkiekko vaatii hyvää luisteluvoimaa, vahvaa pelaamista ja ylipäätänsä jaksamista ja uskon, että noita asioita nähdään ja niissä Suomi on ollut aina hyvä. Mutta katsotaan kun saadaan tulikaste, niin sitten tiedetään tarkemmin, että missä mennään.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen

Lue myös päävalmentajan tuore haastattelu:

Millaista peliä Leijonat lähtee pelaamaan, päävalmentaja Kari Jalonen?

Liigassa Jukurit - Sport! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!