Lauri Marjamäki tuohtui lujasti Lukko-pelin tuomareista: ”Niin ylimielistä touhua!”
Kuva: Juha Tamminen
Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki on yleensä pyrkinyt välttämään kommentoimasta liikoja tuomareita tai heidän suorituksiaan.
Keskiviikon Lukko-pelissä Marjamäki ei enää pystynyt pidättelemään itseään. Ymmärrettävästi.
Todella monen hyvin kyseenalaisen tilanteen ja monien tapahtumien jälkeen kärppäluotsi purkaantui siitä, miten ottelun päätuomarit Mikko Kaukokari ja Jari Suorsa kamppailun vetivät.
– Ensin meidän maali pitäisi mennä katsomaan videolta, mutta ei mennäkään kun joku sanoo, että se oli maalivahdin häirintä. Sitten heidän maalia ei edes katsota videolta. Sitten meidän 5-4-johtomaali katsottiin, vaikka kiekko oli keskellä maalia. Ja vielä viimeinen jäähy, mistä kaveri tasoitti, se oli aivan… ei pysty käsittämään mitä Suorsa ja Kaukokari touhusivat, Marjamäki aloitti ja tiivisti:
– Niin ylimielistä touhua!
– Kyllä tässä kaikki lyödään likoon, mutta tälle ei voi mitään. Tuomareihin ei ikinä hävitä, mutta nyt oli kyllä semmoinen suoritus heiltä, että oksat pois, Marjamäki tuumasi tuohtuneena.
Oululaisjoukkueen luotsin harmituksena oli myös heikompi ottelun alku, vaikka siitä Kärpät pystyikin parantamaan.
– Ei ihan alussa oltu jostain syystä hereillä. En tiedä mistä se johtui, mutta sen jälkeen käyrä oli nouseva. Muutenkin aika ihmeellinen jääkiekkopeli, kävi vastustaja aika kovalla prosentilla maaleja tekemässä, mutta mikä oli parasta, oli se, että joukkue ei luovuttanut vaan sisuuntui.
– Kahden erän suhteen miten toimittiin, niin se rupeaa haisemaan jo joukkueelta. Nyt oli kuitenkin sarjakärki vastassa ja kolme pistettä oli enemmän kuin lähellä. Oli vain valitettavasti jotain muutakin vastassa kuin vastustaja.
6-5-lukemin Lukolle päättynyt ottelu olikin kauttaaltaan erikoinen, mutta myös paljon asioita paljastunut koitos.
– Viisi tehtyä maalia, sillä yleensä saa enemmän pinnoja, Marjamäki summasi.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?