Bruce Boudreau kehui Sami Vatasta – ”Hän ei pelkää mitään”
Sami Vatanen tekaisi kesällä kaksivuotisen jatkosopimuksen Anaheim Ducksin kanssa. Vatasella on silti työnsarkaa edessään, sillä Anaheimin puolustukseen on tunkua.
Ykkösparissa Ducksilla pelaavat Cam Fowler ja Ben Lovejoy, kakkosparin muodostavat Hampus Lindholm ja Francois Beauchemin. Kolmospariin kaavaillaan ainakin Clayton Stoneria. Stonerin viereltä paikan yrittää napata Vatanen.
Vatasta vastaan kuudennesta pelipaikasta kamppailevat Mark Fistric ja Bryan Allen.
– Haluaisin olla tällä kaudella jokaisella pelin osa-alueella parempi. En ole miettinyt mitään tiettyä asiaa, jota kehittää, vaan haluan olla parempi illasta toiseen ja pelistä toiseen, Vatanen sanoi Orange County Registerille.
– Haluaisin pelata niin paljon, kuin mahdollista. Se on minun tavoitteeni tällä kaudella.
Ducksin päävalmentaja Bruce Boudreau kehuu suomalaispuolustajaa.
– Kun hän on parhaimmillaan, hän on dynaaminen pelaaja. Pienikokoisuus ei haittaa häntä, sillä hänellä ei pelkää mitään, Boudreau sanoi.
– Hänen tulee olla valmis pelaamaan joka ilta. Monet nuoret eivät pysty pitämään tasoaan illasta toiseen. Me emme halua sitä tapahtuvan Vatasen kohdalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n