Yllättävät voimat isossa asemassa Kärppien tappioputken katkaisussa: ”Erityiskiitokset”
Kolmen ottelun tappioputkessa vetänyt Kärpät onnistui saamaan jälleen positiivisempaa virettä tarjolle, kun se onnistui nousemaan kahden maalin tappioasemasta voittoon Bluesia vastaan lauantain liigakierroksella.
Loppulukemat olivat Kärppien hyväksi 5-4.
Kärppien ykköshyökkääjiin kuuluva Juha-Pekka Haataja näkikin voitossa monta pointtia.
– Olimme sitkeitä. Blues rankaisi kahdessa ensimmäisessä erässä todella kovalla kädellä ja heilauttivat verkkoja lähemmäs joka paikasta. Kolme tappiota kun oli alla, niin olisi ollut helppo tuossa vain notkahtaa. Kertoo joukkueesta, että uskottiin ja saatiin sitten palkinto ihan viimeisillä minuuteilla, Haataja tuumasi tyytyväisenä SuomiKiekko-sivustolle.
– Se tapa, millä noustiin voittoon, nostaa tuon arvoa entisestään, Haataja jatkoi.
Blues johti kamppailua avauserän jälkeen 3-1, mutta Kärpät tuli rinnalle toisessa erässä. Vaikka Blues meni vielä uudelleen johtoon ja pääsi aloittamaan etumatkalta kolmannen erän, löytyi Kärpiltä tahtoa ja uskoa nousta tasoihin ja lopulta voimaa nousta myös voittoon varsinaisen peliajan aikana.
– Joukkueen luonne näkyi. Oltiin niin sanotusti asialla. Ei tuollaisia tappioasemia kuitenkaan noin vain käännetä, että kyllä tämä ihan oikeutettu lopputulos oli. Viimeinen maali toki tuli tuossa myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki mietiskeli.
– Kyllä me kuitenkin tiedetään tässä, että mitä se meidän peli on ja mitä me halutaan tuolla kaukalossa tehdä. Sitä voi jokainen koittaa, että mitä se on, kun tulee lunta tupaan ja on vielä kova otteluohjelma kaiken keskellä. Saatiin kuitenkin se peli tuolta näkyviin, kun pelattiin kiekkoa syvään ja maalille. Oikeastaan 1-3-tappiotilanteessa (Sakari) Mannisen kiekon eteen heittäytyminen oli yksi sellainen iso juttu, mikä lähti kääntämään tuota peliä. Tuollaisten juttujen kautta ne tulokset ovat sitten hyviä, noita meidän pitää saada mukaan tuonne, Marjamäki jatkoi.
Esille nimekkäästä Kärppien nipusta nousivat juuri Manninen, joka nostettiin tehotykkien Haatajan ja Ivan Humlin väliin Blues-otteluun sekä liigadebyyttinsä tehnyt Markus Nutivaara, joka oli yksi joukkueen parhaimmistoa kamppailussa. Yllättävät isot vastuunkantajat keräsivätkin paljon positiivista puhetta pelin jälkeen.
– Erinomaisia olivat, ihan erityiskiitokset heille. Näkee, että ovat pelanneet nyt paljon, eivätkä hirveästi jännitelleet. Olivat kyllä miehet paikallaan ja ihan loistava suoritus molemmilta, päävalmentaja Marjamäki hehkutti, johon Haatajan oli helppo yhtyä:
– Juuri esimerkiksi pitää antaa tämän pelin osalta iso kiitos ketjumme sentterille Manniselle, joka pelasi aivan loistavan pelin. Teki siinä keskellä hyviä ratkaisuja ja oli nautinto vetää siinä tänään. Se oli yksi tämän päivän hienoista jutuista.
Lisää Haatajan ajatuksia alkukaudesta ja Kärppien hieman yskineestä alusta luvassa lisää myöhemmin SuomiKiekko-sivustolla.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä