Palkkakatto-ongelmissa rämpivä Bruins tekemässä treidin – ”Kaikki odottavat mitä hän tekee”
Tuukka Raskin edustama Boston Bruins on edelleen palkkakattohaasteiden keskellä.
NHL:n harjoitusleirit ovat aivan oven takana, mutta silti Bruinsilla on sopimukset tekemättä vahvasti viime kaudella pelanneiden rajoitettujen vapaiden agenttien Torey Krugin ja Reilly Smithin kanssa.
Nyt Bruins on kuitenkin tekemässä treidin, mikä kohdistuu puolustukseen.
– Aikojen vieriessä joidenkin on vain lähdettävä ja uskon, että he ymmärtävät meidän haluavan jäälle Stanley Cupista taistelevan joukkueen ja silloin tämmöisiä liikkeitä voi tulla eteen. Kokoonpanossa on paljon kilpailua ja sitä ei haluaisi treidata jotain puolustajaamme, mutta meillä niitä on nyt vain liian monta. Jossain vaiheessa aion tehdä sen liikkeen ja hyvin moni joukkue NHL:ssä haluaisi saada yhden puolustajan, Bruinsin GM Peter Chiarelli sanoi Boston Heraldille.
– Kaikki odottavat että mitä ”hän” tekee, millaisen liikkeen ”hän” tekee. Minun on vain katseltava, että kuka istuu palettiin parhaiten ja sitä kautta saada sellainen ratkaisu aikaiseksi mikä palvelee parhaiten joukkuettamme.
Bruins on tällä hetkellä 809 143 dollaria yli palkkakaton, jossa mukana ei ole Krugin tai Smithin sopimuksia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?