NHL:n huonoiten varjeltu salaisuus kävi toteen – ”Mukavaa olla kotona”
Thomas Vanekin siirtyminen Minnesota Wildin riveihin tänä kesänä oli jo tiedossa – tai ainakin vahvojen huhujen asteella – jo vuosi sitten. Vanek teki vapaana agenttina Wildin kanssa kesällä kolmivuotisen sopimuksen ja hän pääsi sopimuksen myötä takaisin ”kotiinsa”.
– On mukavaa kutsua tätä kodiksi koko vuoden ajan. On tämä kuitenkin outoa, koska olimme perheen kanssa niin monta vuotta Buffalossa. Nautimme ajastamme siellä ja saimme monia kavereita siellä. Kaipaamme heitä, Vanek sanoi NHL.comille.
Vanek on pelannut Wildin harjoituksissa Mikko Koivun rinnalla ja hän todennäköisesti aloittaa myös NHL-kauden sillä paikalla. Wildin päävalmentaja Mike Yeo on kaksikosta mielissään.
– He pystyvät pelaamaan isokokoisia vastaan ja menemään syvälle vastustajan päätyyn. He pystyvät myös tekemään maaleja suorista hyökkäyksistä. Mikko on aliarvostettu pelintekijä. Hänellä on kyky löytää vapaat kaverit. Thomas puolestaan on todella hyvä maalin lähellä. Hänen vaarallisuutensa avaa ketjukavereille lisää tilaa, Yeo totesi.
Menestyksekkään yliopistouran Minnesotassa pelannut ja vaimonsa kaupungista aikoinaan löytänyt Vanek tienaa kolmivuotisen sopimuksensa aikana capgeek.com-sivuston mukaan yhteensä 19,5 miljoonaa dollaria
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!