Kärppäluotsi arvosti nousua perjantain CHL-kamppailussa – ”Ei näin kotiyleisön edessä voi olla”
Kuva: Juha Tamminen
Mestarien liigan eli CHL:n kahdella voitolla aloittanut Kärpät pääsi ensimmäistä kertaa kotiareenalleen pelaamaan uutta sarjaa, kun perjantaina vastassa oli Köln Haien.
Jo kahden maalin takaa-ajoasemassa kamppailussa ollut Kärpät onnistui nousemaan kuitenkin päätöserässä tasoihin ja vei kamppailun nimiinsä rankkareissa spesialistin Joonas Donskoin onnistuttua iskemään ratkaisun.
Mutta helpolla oululaisjoukkuee ei missään nimessä voittoa napannut.
– Tiedettiin, että ihan Euroopan huippujoukkue vastassa, joka on kova ammattilaisjoukkue. Pelaa jämäkkää puolustuspeliä. Aloitettiin peli ihan hyvin, mutta sitten taas oli aikamoisia ongelmia ylivoimapelin kanssa. Toisessa erässä pelattiin aivan juniorikiekkoa ja ei saatu päätettyä hyökkäyksiä. Vastustaja iski kaksi kertaa vastaan, taululle 0-2 ja meni vähän sormi suuhun, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki kertasi ottelun haastavia kohtia.
– Tietenkin aika taipaleen alussa ollaan tämän kauden suhteen, mutta ei oikein mitään tapahtunut toisen erän loppupuolella. Sen jälkeen kopissa joukkue sitten näytti sen, että ei näin kotiyleisön edessä voi olla. Sitten löytyi luonnetta, nostettiin selkeästi tasoamme ja pääsimme rinnalle.
Juuri keskiviikkona alkavaa Liigakautta varten peli antoi paljon hyvää kokemusta.
– Upeasti nousun jälkeen rankkareissa voitto ja yksi extrapiste siitä mukaan. Sitä pitää arvostaa. Paljon saatiin oppia niin sunnuntain toista kohtaamista ajatellen kuin tulevaa varten. Ei tässä muutenkaan kehity kuin näiden kovien pelien kautta.
– Paljon hyvää ja paljon kehitettävää, mutta niitähän tässä haettiinkin, Marjamäki tiivisti perjantain pelin annin.
Tsekkaa Kärppien lohkon tilanne CHL:n erikoissivustoltamme täältä.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
Kärppien saralta luvassa piakkoin tarinaa SuomiKiekko-sivustolla 16-vuotiaasta superlupauksesta Jesse Puljujärvestä, joka debytoi CHL:ssä perjantain Köln-ottelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”