Erik Haula kommentoi Jevgeni Malkinin kohutaklausta – ”Hän suojasi itseään”
Minnesota Wildin suomalaishyökkääjä Erik Haula on kertonut Pioneer Pressin haastattelussa mietteitään kiekkourastaan tähän mennessä ja pääsystä NHL-ympyröihin.
– En ikinä unohda pudotuspelejä. Se oli jotain erityistä, viime keväänä loistanut Haula sanoi.
Haulan odotetaan jatkavan siitä mihin pudotuspeleissä jäi. Siksi hän onkin treenannut koko kesän Minnesotan yliopistojoukkueen valmentajan Cal Dietzin alaisuudessa.
– Joskus on kesällä ollut huonoja päiviä. Silloin on mukava palata pudotuspelimuistoihin. Ne laittavat hymyn huulille. Niiden muistelu ei ole menneessä elämistä, vaan haen muistoista motivaatiota, joka auttaa tekemään asioita lujemmin seuraavana päivänä.
Upean NHL-kevään jälkeen Haula lähti pelaamaan myös Minskin MM-kisoihin. MM-finaalissa tapahtui myös ikävä tilanne, jossa Haula oli osallisena. Nimittäin venäläistähti Jevgeni Malkin iski suomalaista poikittaisella mailalla sillä tavoin, että Haulan leuka murtui. (uutinen)
– Olen varma, ettei hän tehnyt sitä tarkoituksella. Hän vain suojasi itseään. Sellaista sattuu, eikä taklaus ollut kovinkaan paha.
Meneillään oleva Minnesota Wildin harjoitusleiri on sujunut tähän mennessä Haulalta hyvin. Myös Wildin valmentaja Mike Yeo kehuu suomalaiskiituria.
– Hänellä on yhä se huikea nopeus, joka näkyy joka kerta, kun hän on jäällä. Olen ollut erittäin tyytyväinen hänen esiintymiseensä harjoitusleirillä tähän asti, Yeo sanoi.
Haulan odotetaan aloittavan kautensa Wildin kolmosketjussa Matt Cooken ja Nino Niederreiterin keskellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!