NHL-sopimuksen tehnyt suomalaishyökkääjä näytti kiitollisuutensa Ilvekselle – osti seuran osakkeita
Kuva: Juha Tamminen
Ilveksen osakeantiin on ottanut osaa jo useampi seurassa pelannut kiekkoilija.
Aiemmin Ville Kolppanen ja Toni Rajala liittyivät osaomistajien joukkoon. Nyt omistajaporras on saanut jälleen lisäystä nuorista kiekkoilijoista.
Ilves viestittää Michael Keräsen ja Jyrki Jokipakan osallistumisesta osakeantiin. Keränen nousi yleiseen tietoisuuteen viimeistään viime kaudella, kun juonikas hyökkääjä nakutti Ilveksen paidassa saldon 17+35=52.
Kesällä Keränen solmi yksivuotisen sopimuksen Minnesota Wildin kanssa. Pelaaja koki, että nyt oli sopiva tilaisuus osoittaa kiitosta Ilvekselle.
– Ilves organisaationa on mahdollistanut sen, että elän unelmaani ja olen nyt entistä lähempänä haavettani pelata maailman parhaassa jääkiekkoliigassa. Tästä syystä oli erittäin helppoa lähteä mukaan osakeantiin ja olla omalta osaltani rakentamassa seuran tulevaisuutta, Keränen sanoo.
Jokipakka pääsi keväällä juhlimaan AHL:n mestaruutta Texas Starsin nutussa. Puolustaja on Ilveksen kasvatti, jonka kolmivuotista tulokassopimusta Dallas Starsin kanssa on jäljellä yksi vuosi.
– Viime viikolla asiasta keskusteltiin Ilveksen edustajan kanssa ja viikonloppuna hyväntekeväisyyspelin jälkeen vielä syvällisemmin. Lopulta oli erittäin helppo päätös lähteä hommaan mukaan ja nyt tiistaina oltiinkin jo toimistolla laittamassa homma pakettiin, Jokipakka selvittää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!