Kärpille CHL ei ole pelkkä harjoitusturnaus – ”Me panostamme tähän kunnolla”
Kuva: Juha Tamminen
CHL:n lohkovaiheen toiset ottelut pelataan viikonloppuna ja pisteistä taistellaan tosissaan. Esimerkiksi Kärpät valmistautuu huolellisesti seuraavaan otteluunsa Kosicea vastaan.
Oululaiset avasivat CHL:n voitokkaasti kaatamalla avausottelussaan Liberecin vieraissa. Torstaina pelatun ottelun jälkeen joukkue matkasi perjantaina Tshekistä kohti Slovakiaa ja Kosicea. Kosice isännöi Kärppiä lauantaina.
Kosice pelasi torstaina Kölniä vastaan Saksassa. Tuota ottelua katsomossa oli tarkkailemassa Kärppien edustaja, joka raportoi pelitapahtumista Kärppien valmennusjohdolle.
– Meillä oli siinä pelissä scoutti paikalla. Saamme ottelun kulusta tarkat raportit, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki selvittää CHL-tiedotteessa.
Kun Kosice ja Kärpät vääntävät pisteistä lauantaina, niin samana päivänä pelattavassa Köln-Liberec-pelissä lehtereillä on jälleen oululaisten tarkkailija.
– Me panostamme tähän kunnolla. Esimerkiksi Kosicesta olisi muutoin ollut etukäteen melko vähän tietoa, Marjamäki kertoi.
CHL-sarjatilanteet ja suomalaisten joukkueiden ottelut näet kätevästi tältä CHL-sivultamme (linkki).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!