KalPa kohtaa Jokerien ex-tähden seuran CHL:ssä – ”Muutama pelaaja tulee vaihtumaan”
Kuva: Juha Tamminen
KalPa jatkaa sunnuntaina CHL-pelejään saksalaista Adler Mannheimia vastaan.
Vastustajan riveistä löytyy esimerkiksi Saksan jääkiekon supertähti, lähes 500 NHL-pisteen Jochen Hecht sekä yksi SM-liigan kautta aikojen parhaista ulkomaalaisvahvistuksista, ex-Jokeri Glen Metropolit.
– Parhaimmillaan pelattiin perjantaina pelirohkeasti ja uskallettiin tehdä mitä on harjoiteltu. Syötettiin lujaa, liikuttiin lujaa, viisikot pysyivät tiiviinä, hyökättiin yhtenä rintamana ja saatiin hyvää jatkopelaamista. Kun hyökkää viisaasti, se auttaa myös puolustuspelaamista, kertoo KalPan päävalmentaja Pekka Virta perjantain ottelun parhaasta annista seuratiedotteessa.
– Tällä hetkellä ollaan aikataulussa. Kun pystytään jo nyt parhaimmillaan pelaamaan kuten pelattiin torstaina, se on erittäin luottamusta herättävää. Lähtötilanne verrattuna siihen kun aloitettiin projekti täällä edellisen kerran on valovuoden edellä. Kaikki kehitys tulee pienin askelin. Oikotietä ei ole. Tulos on seuraamusta tekemisestä. Nämä asiat täytyy koko ajan muistaa.
– Sunnuntain otteluun halutaan tulla samalla tavalla kuin torstaina ja pystyä pitämään peli pidempään kasassa. Huolehditaan energiatankit täyteen ja pelataan samalla ilmeellä kuin torstaina. Muutama pelaaja kokoonpanossa tulee vaihtumaan.
CHL-sarjatilanteet ja suomalaisten joukkueiden ottelut näet kätevästi tältä CHL-sivultamme (linkki).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!