HPK:sta tuttu hyökkääjä jatkaa Mestiksessä
Mikkelin Jukurit on tehnyt sopimuksen HPK:sta tutun hyökkääjän Jaakko Turtiaisen (23) kanssa.
Turtiainen on Liigaurallaan tehnyt 111 ottelussa tehopisteet 7+13. Junioriurallaan hän on pelannut 18- ja 20-vuotiaiden arvokisoissa.
Hyökkääjä on entuudestaan Jukureille tuttu, sillä hän pelasi viime kauden lopussa kolme runkosarja- ja 19 pudotuspeliottelua Sarvipäiden riveissä. Pudotuspeleissä Turtiainen teki tehopisteet 5+3 ja muodosti muun muassa Oula Palven kanssa hyvä parivaljakon.
– Ollaan kaikki; valmennus, johto ja joukkue tyytyväisiä, että saatiin Jaakko takaisin. Hän oli tärkeä soturi viime kevään kapinoissa. Jaakko on logomme näköinen pelaaja ja tekee pieniä voittavia asioita kentällä sekä on hyvä johtaja myös pukukopissa. Hän on monipuolinen ja -käyttöinen pelaaja valmennuksen työkalupakkiin, kommentoi urheilujohtaja Tommi Kerttula.
Turtiaisen tavaramerkki on pelata kovaa ja tilanteita kaihtamatta. Hän on fyysinen vääntäjä maalinedustalla ja lähellä laitoja. Romuluinen laitahyökkääjä onkin ajoittain kärsinyt urallaan vammoista, jotka ovat peräisin pelityylistä.
– Jaakko on vähintään kevään kunnossa. Toivotaan, että mies saa vetää ehjänä koko kauden, sillä sitten hän pystyy olemaan saletisti vieläkin parempi pelaaja, kuin mitä viime keväänä nähtiin, päättää urheilujohtaja.
Jukureilla on tällä hetkellä sopimus kahden maalivahdin, yhdeksän puolustajan ja viidentoista hyökkääjän kanssa.
Jukureiden sopimustilanne 18.8.2014
Maalivahdit:
Ronan Quemener (FRA)
Tadeas Galansky (CZE)
Nicolas Luomi (Jukurit Ajr) harjoitusringissä
Puolustajat:
Ilkka Vaarasuo
Juuso Akkanen
JP Purolinna
Roy Pihlström
Elmeri Laamanen
Jani Forsström
Samuli Piipponen
Santeri Lukka
Jarno Pavén
Hyökkääjät:
Pentti Nöyränen
Niko Laakkonen
Oula Palve
Timo Hiltunen
Riku Pitkänen
Joonas Kalliola
Jani Savolainen
Juuso Sipola
Janne Väyrynen
Erno Ripatti
Mikko Hyyryläinen
Iivo Hokkanen
Roope Hämäläinen
Teemu Turunen
Jaakko Turtiainen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa