Erikoisia kikkoja ja ryminätaistelua HIFK:n kauden avauksessa – ”Näissä voi kokeilla vähän eri juttuja”
HIFK aloitti oman harjoituskautensa keskiviikkona voitolla, kun se kukisti Kauniaisissa Bluesin lukemin 3-2.
Hyvin fyysisesti liikkeelle lähtenyt kamppailu oli lopulta katsojille takuuvarmasti hyvin viihdyttävä mittelö. Taklauksia, nopeaa kiekon liikuttelua, taitosuorituksia, vahvaa maalivahtipeliä ja hieman jo hyvää kunnon isoveli vastaan pikkuveli -vääntöä.
Vaikka harjoituspelit ovat aina harjoituspeliä, otettiin voitto vastaan kovasti tyytyväisin mielin HIFK:n leirissä.
– Toki paljon jäi opittavaa vielä. Mutta voitto on aina voitto, se on hienoa, HIFK:n Lauri Taipalus sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Taipalukselle itselle keskellä todella kuumia kesäpäiviä pelattavat ottelut eivät haittaa yhtään. 30 asteen helle ja kiekkoväännöt maistuvat.
– Ulkona aurinko paistaa, linnut laulavat ja sitten saa pelata vielä hokia. Ei tämä tästä paljoa paremmin voisi mennä, 26-vuotias puolustaja naurahtaa.
Ja harjoituspelithän ovat lopulta kuin testialustoja. Uusia asioita voi hioa ja kokeilla. Sitä HIFK:kin esitti, sillä yksi kovasti pelin keskeltä pinnalle noussut asia oli muun muassa uuteen sääntömuutokseen, hybridipitkään liittyneet kikkailut ja kaukaa tulleet roiskaisut. Jotkut hyvällä menestyksellä, jotkut vähän heikommalla.
– Nämähän ovat kuitenkin sellaisia paikkoja missä tuollaisia asioita voi kokeilla. Itse ainakin nyt tiedän, että nuo kikat tuohon hybridiin liittyen eivät ole se oma juttu, Bluesia vastaan myös maalinteossa onnistunut Taipalus hymähtää.
Lisää tarinaa HIFK:n mielenkiintoisesta uudesta puolustajasta luvassa myöhemmin HuippuKiekko-sivuston puolella. Juttua riittää muun muassa siitä, miksi HIFK:n kannattajat voivat odotella hyvinkin innostunein mielin Alavuudelta lähtöisin olevan monipuolisen peräpään luutijan otteita.
Ilari Savonen, Kauniainen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!