CHL:ssä uskomattoman komean osuman tehnyt taituri kertasi taphtunutta – suomalaistaho merkittävästi apuna

Mestarien liigassa eli CHL:ssä nähtiin jo avausviikonloppuna todella huimaiseva taidonnäyte, kun Kloten Flyersin Vincent Praplan veivasi HV71:stä vastaan melkoisen osuman.
Praplanin jopa ”vuoden maaliksi” ylistetty maali löytyy koosteesta alkaen kohdasta 2:00.
Praplan kertasi osumaa ja tapahtumia CHL:n verkkosivuilla.
– Mielestäni se oli kolmella kolmea vastaan tilanne, jossa sain syötön Tommilta (Santala) vasemmalle puolelle. Halusin mennä keskeltä läpi, mutta näin vastustajan pelaajan ja päätin ottaa kiekon haltuun samalla kun tein 360-asteen käännöksen. Sen jälkeen näin kaksi puolustajaa, missä vaiheessa tein hämäyksen laukauksen suhteen ja hypähdin heidän välistä, kun he keskittyivät kovasti vain kiekkoon. He eivät saaneet sitä kuitenkaan pysäytettyä ja pääsin vielä ohittamaan maalivahdin ja tein rystyltä osuman, Praplan sanoi tiivistäen:
– Kaikki tapahtui niin nopeasti.
Maalin liikkeissä mukana niitä rakentamassa oli suomalaistaho, sillä Praplan kiittelikin Flyersin apuvalmentajana tällä hetkellä toimivaa entistä huipputason hyökkääjää Kimmo Rintasta.
– Ensimmäinen liike minkä tein siniviivalla on jotain sellaista mitä ei edes oikein voi harjoitella, vaan se yksinkertaisesti tuli eteen ja tapahtui. Toinen liike minkä tein, oli oikeasti harjoiteltu, sillä kävimme sitä läpi koko viikon ajan yhdessä Kimmon ja toisen apuvalmentajan Simon Bodenmannin kanssa. Kimmolla oli tapana tehdä sitä silloin kun hän pelasi ja hän näytti sen harjoituksissa, mikä ei vielä silloin oikein toiminut siellä. Mutta pelitilanteessa sitä ei sitten mieti kovin pitkään, vaan sitä menee tekemään jotain ja se toimi hyvin nyt, Praplan tuumasi tyytyväisenä.
Praplan onkin saanut paljon positiivista palautetta tapahtuneesta.
– Kuten moni meistä, olen Facebookissa ja Twitterissä, joissa sain paljon viestejä tapahtuneesta ihan myös kavereilta ja entisiltä joukkuetovereiltani Kanadasta, missä pelasin viime kaudella. Moni oli jopa yllättynyt, että olen tullut takaisin pelaamaan Sveitsiin, kun he näkivät minut TSN:llä. Paljon tuli myös tekstiviestejä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Kärpät teki jättikaappauksen KalPasta!
- Toimittaja: Liiga-mestari KalPan tähtipelaajat loikkaamassa Tapparaan!
- Tappara vahvistuu MM-kisahyökkääjällä!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!