MM-kultaa juhlineen Leijona-pakin uralle yllättävä loppu – ”Melkoinen shokki”
Kuva: Juha Tamminen
Lukon tulevan kauden joukkueen kasaus sai yllättävän ja ikävän uutisen.
Joukkueen tuore pakkihankinta Jyrki Välivaara joutuu nimittäin lopettamaan kiekkouransa.
Seuran mukaan Välivaaralla todettiin lonkkanivelessä vamma, joka ei mahdollista enää harjoittelemista eikä pelaamista.
– Näin kun muutamassa viikossa tulee äkillisesti stoppi ja kerrotaan, että jääkiekko loppuu omalta osalta, niin onhan se melkoinen shokki. Olisin halunnut olla mukana Rauman Lukossa. Haluankin kiittää Lukkoa mahdollisuudesta tulla Raumalle. Toivotan hyvää menestystä ensi kauteen, Välivaara kommentoi.
Leijonien Bratislavan kultajoukkueeseen kuuluneen pakin ongelmat ilmenivät kesän harjoittelussa.
Lopputulos tuli silti puskan takaa.
– Lonkkanivel kipeytyi kesätreenien aikana ja tutkimuksissa todettiin ettei jääkiekon pelaaminen ole kohdallani tästä eteenpäin enää mahdollista. Harmittaa tietenkin kun itsellä oli paljon hyvää energiaa, halua näyttää ja hyvä mieli lähteä edustamaan Lukkoa.
– Odotin alkavaa kautta suurella innolla, sillä tiedän, että edessä olisi ollut hieno kausi, Välivaara kiteytti.
Välivaaran pelaajasopimus luonnollisesti purkautuu automaattisesti. Lukon joukkueen on kerrottu olevan valmis, mutta Välivaaran lopettamisen myötä tarjolla olevia puolustajia ryhdytään nyt kartoittamaan rauhassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!