Asiantuntija ennustaa: Dallasilla on ensi kaudella suomalainen maalivahtikaksikko
Dallas Starsin kanssa kaksivuotisen ja yksisuuntaisen sopimuksen tehneellä Jussi Rynnäksellä on syksyllä iskun paikka.
Kari Lehtonen on Starsin itseoikeutettu ykköstorjuja. Heinäkuun alussa Dallas nappasi Tampa Baysta yksivuotisella sopimuksella Anders Lindbäckin.
Selvää on, että Lindbäck ja Rynnäs tappelevat kakkosvahdin paikasta. Ruotsalaisvahti on torjunut neljä viimeisintä kautta Pohjois-Amerikassa saaden tililleen 85 NHL-matsia.
Rynnäs kokeili siipiään rapakon takana kaudet 2010-2013, mutta napsi viime kaudella kiekkoja Kärppien maalilla. Lähtökohtaisesti Lindbäck lienee niskan päällä, mutta ainakin Dallas Morning Newsin toimittaja Mike Heika uskoo suomalaiseen.
Heikan mukaan Rynnäs voi nousta Lindbäckin edelle.
– Hän pystyy siihen. Lindbäckillä on allaan erittäin raskas kausi ja vasta nyt hänen heikkouksiaan on alettu työstää, Heika kirjoittaa.
Toimittaja toteaa Rynnäksen epäonnistuneen edellisellä visiitillään, mutta uskoo vahvaan paluuseen.
– Rynnäs oli pettymys pari vuotta sitten, meni takaisin Suomeen ja kehitti peliään. Mielestäni Rynnäksellä on erittäin hyvä paikka ja hän saapuu paikalle huippukunnossa, Heika uskoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”