KHL-pomo vihjailee: ”Ensi kaudella saattaa olla 28 seuraa”
KHL:ään osallistuvien seurojen määrä selviää kesäkuun loppuun mennessä.
KHL:n presidentti Aleksandr Medvedev kertoo R-Sportille, että Donbass Donetskin lisäksi Moskovan Spartak ja kenties joku kolmas seura vetäytyvät sarjasta ensi sesongin suhteen. Uusina seuroina liigaan liittyvät Jokerit, HK Sotshi sekä Lada Toljatti.
– Odotetaan nyt kesäkuun loppuun ja katsotaan, että ketkä pelaavat, Medvedev sanoo.
– En poissulje, että seuraavalla kaudella meillä on sama määrä seuroja kuin oli tänä vuonna eli 28.
Moskovan Spartak on kaatumassa talousvaikeuksiinsa, kun taas Donbass Donetsk pitää KHL-välivuoden Ukrainan poliittisen tilanteen takia. Donbassilla on mahdollisuus palata KHL:ään kaudeksi 2015-16, mikäli Ukrainan tilanne sen sallii ja mikäli seuralla on ylipäätään halua paluuseen. Medvedev väläyttää samantapaista ”akateemista lomaa” myös Spartakille.
Medvedev ei luonnollisestikaan paljasta sitä kolmatta mahdollista luopujaa. Venäläismediassa on huhuiltu tiiviisti myös Lev Prahan rahavaikeuksilla, mutta KHL:n varapresidentti Dmitri Kurbatovin mukaan prahalaisseuralla pitäisi kaikki olla kunnossa. Moskovalainen Atlant pelastui venäläisen liikemiehen ansiosta ja jatkaa myös ensi kaudella.
Jos haluat pysyä KHL:n menossa mukana, seuraa tätä KHL-linkkiämme!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n