Jere Karalahti avoimena: ”Koko elämän jatkunu sirkus päättyi 2008 – koomassa kaheksan päivää”
Kuva: Ilari Isotalo
Jokerien konkaripuolustaja Jere Karalahti avasi perjantaina oman blogin, ja ainakin avauspostaus on hengästyttävää luettavaa. Karalahti muun muassa kertoo olleensa hyvin lähellä kuolemaa kuusi vuotta sitten, keväällä 2008.
Tuona keväänä hieman aiemmin huumerikostuomion saanut puolustaja vietiin huhtikuussa sairaalaan. Mediassa kerrottiin syynä olevan kovat vatsakivut, mutta tarkempaa syytä ei julkistettu.
– Koko mun elämän jatkunu sirkus ja juhliminen päätty vuonna 2008. Mä makasin koomassa kaheksan päivää. Mutsille ja faijalle soitettiin, et tulkaa tsiigaa teidän poikaa nyt. Myöhemmin ette ehkä enää ehdi.
– Meilahden väki taisteli. Mä taistelin. Mä palasin! Kukaan ei voi koskaan ymmärtää kuinka kiitollinen mä oon Meilahden teho-osaston henkilökunnalle mun elämästä, Karalahti toteaa.
Juhlivaa elämää viettänyt ja kohusta toiseen edennyt Karalahti vakuuttaa, että kuolemanvaaran jälkeen korkki on pysynyt visusti kiinni.
– Lehdis on ton jälkee ollu juttuja, et oon ollu siel tai tääl dokaamas. Milloin oon ollu kännis rähisee ja milloin jotain muuta touhuumas. Kylmä fakta on kuitenkin se, et meinasin kuolla ja mun haima meni tosi huonoon kondikseen. Se tulehdus oli helvetin paha, enkä oo sen jälkeen voinu enää ottaa tippaakaan.
– Mun tulehdusarvot oli yli 500, kun hengenvaarallisen raja menee jossain parissa sadassa. Lähipiiris on sattunu monelle sama ja pari ei oo uskonu lääkäreit. Ne ei oo enää tääl tänää meiän kanssa.
– Oon aina ollu jääräpää ja oli tosi vaikee uskoo, et miten just mä päädyin siihen tilanteeseen. Mä olin 33-vuotias ja meinasin delaa. Silti kelasin vaan, et mitä vittua häh?! Eksmä voi enää dokaa ja juhlii? Kaiken muun ne pysty multa aina viemään, mut mun kännejä ei. Nyt nekin vietiin.
Tapahtuneen jälkeen Karalahti on onnistunut nousemaan takaisin kiekkomaailman huipulle.
Aiheesta lisää SuomiKiekko-sivustolla hetken kuluttua. Karalahden blogi löytyy osoitteesta www.jerekaralahti.com.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?