Tshekkilaituri kohtaa Kärpistä tuttuja entisiä seuratovereita – ”Saamme hyvän väännön aikaiseksi”
Tshekin riveistä löytyy muutamia Suomestakin tuttuja pelaajia, joista yksi on mutkan Kärpissä toissa kaudella tehnyt Michal Vondrka.
Jo useammat MM-kisat pelannut Vondrka on pelannut hieman maltillisemmassa roolissa tämän kevään Tshekin joukkueessa, joka ylsi välieriin voitettuaan USA:n puolivälierissä niukasti lukemin 4-3.
Se oli iso voitto Vondrkan mielestä koko joukkueelle.
– Puolivälierät tekevät kuitenkin ison eron onnistumisen ja epäonnistumisen välille, jos miettii koko turnausta. Sillä tavalla se oli totta kai erittäin tärkeä meille ja toivottavasti jatkamme voittojen tiellä myös Suomea vastaan, Vondrka mietti SuomiKiekko-sivustolle.
Lauantaina vastassa on siis Leijonien nippu, johon Vondrka pääsi tutustumaan hieman jo aiemmin Ruotsin EHT-turnauksessa sekä myös torstaina sen jälkeen, kun Tshekin oma peli oli pelattu.
– Näin Suomen ja Kanadan pelin, missä vauhtia riitti paljon koko ajan. Suomella onkin paljon hyviä luistelijoita ja sitä kautta paljon nopeutta. Monta taitavaa pelintekijää. Mutta saa nähdä, että minkälainen peli on luvassa. Jännää varmasti on.
Jos on ollut Leijonilla haasteita jäähyilyn kanssa, samaan liittyy painotus myös Tshekillä.
– Tuollaisessa kamppailussa niiden kanssa saa olla todella tarkkana ja niitä ei vain yksinkertaisesti voi ottaa. Nuo tilanteet ovat nousseet kuitenkin niin suureen rooliin täällä, kun ylivoimalla on tehty paljon maaleja koko ajan.
Leijonia vastaan Vondrka kohtaa useamman vanhan seuratoverin, kun Leijonien osalta Kärpissä Vondrkan kanssa samaan aikaan pelasivat sekä puolustaja Atte Ohtamaa että hyökkääjä Miikka Salomäki. Myös Pekka Rinne pyöri samaan aikaan kesäharjoitusten yhteydessä Kärppien kanssa jäällä, kun Vondrka pelasi Oulussa.
– Näimme itse asiassa Tukholmassa Ohtamaan kanssa, kun pelasimme muutenkin siellä vastakkain EHT-turnauksessa. Näin myös siellä nuoremman pakin Kärpistä, Ville Pokan. Hauskaa tulee olemaan varmasti sen suhteen, kun pääsee pelaamaan noita tuttuja pelaajia vastaan. Varmasti tulen moikkaamaan ja heittämään vähän juttua.
– Ja eiköhän se mene niin, että saamme hyvän väännön aikaiseksi, kovaa taistelua ylipäätänsä, tshekkihyökkääjä ennakoi.
Tshekin ja Suomen peli alkaa lauantaina kello 18.45.
Ilari Savonen, Minsk
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Patrik Laineesta shokkiuutinen
- Montreal-GM:ltä kova lausunto Patrik Laineesta
- Kiekko-Espoo: raju takaisku!
- Liigan maalipörssin voittaja: tässä uusi seura
- TPS teki pelaajahankinnan – Liiga-mestari sisään pätkäsopimuksella
- JYPiltä jättimäinen sopimusuutinen!
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – ykköskierroksen varaus siirtyy uusiin maisemiin
- Vegas Golden Knights monivuotiseen sopimukseen Carter Hartin kanssa
- Näkökulma: Jokereilta hurmoksellinen paluu Ilmalaan – Liigaan seuralla ei silti ole asiaa
- Lähde: Ruotsalaisseura yrittää napata Kärppien maalipyssyn
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!