MM-kisojen tuorein tuomarifarssi kuumensi tunteet – ”Nimeävät kadun hänen mukaansa”
Latvian ja Valko-Venäjän ottelun loppuhetkien hylätty maali nousi nopeasti kovaksi puheenaiheeksi Minskin MM-kisojen osalta.
Latvia iski Kaspars Daugavinsin toimesta kiekon maaliin, mutta tuomaristo päätti hyvin erikoisesti hylätä osuman maalivahdin estämisen takia.
Sille esimerkiksi videotallenteiden perusteella oli hyvin ohkaiset perusteet.
Tilanne kuumensi tunteet ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa, sillä kyseessä olisi ollut 2-2-tasoitusosuma.
– Näytti siltä, että tuomari halusi vain lähteä pois täältä ja hän halusi mennä baariin. He varmaan nimeävät kadun hänen mukaansa. Se on minun näkemykseni, Latvian päävalmentaja Ted Nolan jyrisi pelin jälkeen muun muassa sport-express.ru:n toimittajan Slava Malamudin mukaan.
Valko-Venäjä varmisti voiton myötä puolivälieräpaikkansa, kun taas Latvian on voitettava Sveitsi tiistaina. Muuten Leijonat menee heidän sijaan jatkoon. Mikäli illan ottelu olisi mennyt jatkoajalle, olisivat Leijonien jatkoonpääsymahdollisuudet kasvaneet hieman ja tuoneet lisää skenaarioita mukaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio