Minnesota pulassa – Mikko Koivu tietää kuinka Chicago kaatuu
Minnesota Wild on ajatunut tuttuun ja tukalaan tilanteeseen Chicago Blackhawksia vastaan pudotuspelien toisella kierroksella.
Minnesota hävisi sunnuntaina Chicagolle 1-4. Chicago johtaa nyt ottelusarjaa voitoin 2-0.
Tilanne on Minnesotalle tuttu viime kierrokselta. Tuolloin Colorado Avalanche voitti kaksi ensimmäistä ottelua, mutta Wild punnersi lopulta jatkoon.
Chicago-sarjassa Minnesotan ongelma on ollut heikot avauserät. Viimeisimmässä pelissä joukkue sai ensimmäisessä erässä aikaiseksi vain kaksi vetoa.
– Meidän on luotava enemmän ja mielestäni teimme niin toisessa ja kolmannessa erässä, mutta silti pitää löytää toinen keino maalien tekemiseksi. Se ei ole helppoa, varsinkin mitä pidemmälle mennään, Minnesotan kapteeni Mikko Koivu sanoi CSN Chicagolle.
Minnesota on haastavassa paikassa puolustavaa mestaria vastaan.
– Se on kova joukkue puolustamaan ja heidän maalivahtinsa pelaa todella hyvin juuri nyt. Meidän pitää olla parempia heidän maalillaan ja löytää kiekot, Koivu totesi.
– Ne ovat pieniä asioita, mutta he tekevät ne paremmin kuin me. Meidän pitää löytää se, Koivu lisäsi.
Sarjan kolmas ottelu on vuorossa tiistaina Minnesotassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n